Buffalo broileripyörykät

Olen viime aikoina täysin hurahtanut siipikastikkeeseen, sillä saa reilusti makua etenkin broileriin tai kanaan. Kun lisää siipikastiketta arkiseen broileripyörykkä taikinaan ne heräävät ihan uuteen kukoistukseen 😊

Ainekset

  • 400g broilerin tai kanan jauhelihaa
  • 4-5 rkl siipikastiketta
  • 1 tl suolaa
  • 2 rkl tomaattipyreetä
  • 2 rkl korppujauhoja
  • 1 rkl soijakastiketta
  • ½ tl mustapippuria
  • 1 tl sipulijauhetta
  • ½ tl valkosipulijauhetta
  • 1 tl paprikajauhetta
  • 1 rkl rypsiöljyä
  • rypsiöljyä paistamiseen

Ohje

Sekoita ainekset kunnolla esimerkiksi puulusikalla niin että on tasainen massa jossa kaikki mausteet ovat jakautuneet tasaisesti. Anna taikinan vetäytyä 30 minuuttia.

Pyöritä taikinasta sopivan kokoisia pyöryköitä (auttaa jos kämmenisi on valeltu rypsiöljyllä), laita ne leivinpaperilla vuoratulle uunipelille ja kypsennä 225 asteisessa uunissa 20-25  minuuttia niin että ovat kiinteitä.

Paista pyöryköitä hetki paistinpannulla niin että saavat vähän väriä pintaansa (ei välttämätöntä).

Voit tehdä samasta taikinasta myös pihvejä!


Seuraa Mukana Maku ruokablogia:

FacebookInstagramTwitterPinterest – TikTok



kotitekoinen kanakebab

Kanakebab

Uudelleen postaus vuodelta 2018.

Kanakebab on helpompi ja nopeampi valmistaa kotona kuin punaisen lihan kebab. Kanan jauheliha sekoittuu luonnostaan tasaiseksi massaksi, joten sitä ei tarvitse erikseen ajaa tehosekoittimen läpi jotta koostumus olisi ”kebabmainen”

Ainekset

  • 400g kanan tai broilerin -jauhelihaa
  • 1 ½ tl suolaa
  • 1 tl rouhittua mustapippuria
  • 1 tl makeaa savupaprikajauhetta
  • 1-2 tl juustokuminaa (oman maun mukaan)
  • 1 tl valkosipulijauhetta
  • 1 tl sipulijauhetta
  • ripaus cayennepippuria
  • oliiviöljyä sivelyyn
  • alumiinifoliota paistamiseen

Ohje

Sekoita jauheliha ja mausteet kunnolla keskenään. Muotoile taikinasta noin käsivarren paksuinen limppu, sivelle se kunnolla oliiviöljyllä. Sivele vielä alumiinifolion sisäpinta oliiviöljyllä, tee kebablimpusta tiivis paketti alumiinifolion sisään, käytä mielellään kahta kerrosta alumiinifoliota.

Laita kebablimppu 125 asteiseen uunin 1 ½ tunniksi. Käytä sellaista astiaa johon voi valua nestettä. Ota kebab uunista ja anna jäähtyä ennen kuin poistat alumiinifolion.

Leikkaa kebabista pystysuunnassa terävällä veitsellä ohuita suikaleita. Paista tai grillaa suikaleet tai käytä lämmitettynä sellaisenaan pitaleivän välissä, riisin kanssa, salaatissa tai vaikka pizzan päällä.

kanakebab

Kanakebabin kanssa maistuu myös hyvin itse tehty kebabkastike , jogurttikastike ja pita leipä.


Seuraa Mukana Maku ruokablogia:

FacebookInstagramTwitterPinterest – TikTok



Curry-kanakastike jauhelihasta

Teen usein curry ruokia ja käytän niissä tyypillisesti kana/broileri suikaleita tai lammasta. Arkena kuitenkin nopeus on valttia ja vaihtelu virkistää, joten teen välillä curryn jauhelihasta.

Yritän arkena syödä kevyesti ja terveellisesti, joten tässä ohjeessa on vain vähän rasvaa ja sekin on pehmeää rasvaa.

Ainekset

  • 1 sipuli
  • 3 valkosipulin kynttä
  • 2 tl inkivääri tahnaa
  • 400g kanan/broilerin jauhelihaa
  • 2 tl garam masala mausteseosta
  • 1 rkl sitruunamehua
  • 2 rkl keltaista currytahnaa
  • 1 tl sambal oelek chilitahnaa (tai muuta chilitahnaa)
  • 1 tl suolaa
  • 3 dl kevyt&paksu valmistetta (tai kevytkermaa)
  • 2 rkl rypsiöljyä

Ohje

Pilko sipuli ja valkosipuli. Laita paistinpannuun rypsiöljy, kun se on lämmintä lisää pilkottu sipuli, valkosipuli ja inkivääri tahna. Paista kunnes sipuli on läpikuultavaa, lisää jauheliha.

Jatka paistamista kunnes jauheliha on saanut kevyesti väriä (eli on kokonaan kypsää), lisää garam masala, sambal oelek ja currytahna, paista niin että mausteet rupeavat tuoksumaan. Lisää sitruunamehu ja suola, kääntele hetki ja lisää kevyt&paksu valmiste. Sekoista kunnolla ja anna kiehua pari minuuttia.

Tarjoile riisin tai pastan kanssa.


Seuraa Mukana Maku ruokablogia:

FacebookInstagramTwitterPinterest – TikTok



Keltainen broileripasta

Keltainen broileripasta

Tämä kirkkaan värinen broileripasta saa värinsä arvokkaasta sahramista, ja makunsa sitruunasta.

Jo aika pienikin määrä sahramia tuo kauniin värin, joten aloita hyvin pienellä määrällä ja lisää kunnes kastikkeen väri on sopiva (jos käytät likaa sahramia niin sen maku voi olla aika pistävä/kitkerä).

Ainekset

  • 250g broilerin fileesuikaleita
  • 1 pieni sipuli
  • 3 valkosipulin kynttä
  • 2 dl ruokakermaa (tai vastaavaa)
  • 3 rkl sitruunamehua
  • ½ tl valkopippuria
  • ¼ tl juustokuminaa
  • 1 ½ tl suolaa
  • ripaus cayennepippuria
  • ripaus sahramia
  • oliiviöljyä
  • 200g pastaa (kuivana)

Ohje

Laita pasta erikseen kiehumaan. Pilko sipuli ja valkosipuli. Laita paistinpannuun sen verran oliiviöljyä että pohja on puolillaan. Kun öljy on kuumaa lisää pilkottu sipuli ja valkosipuli. Paista kunnes sipuli on läpikuultavaa.

Lisää broilerinfilee suikaleet ja jatka paistamista kunnes niissä on vähän väriä. Lisää sitruunamehu, valkopippuri, cayennepippuri ja juustokumina. Paista kunnes sitruunamehu on muuttunut tahmeaksi (eli neste lähes haihtunut). Lisää kerma, suola ja sahrami, anna kiehua alhaisella lämpötilalla kunnes erikseen keittämäsi pasta on al dente -kypsää (eli vielä hiukan kovaa).

Kaada pasta kastikeen sekaan, anna vetäytyä jälkilämöllä niin että kastiketta imeytyy mahdollisimman paljon pastaan (sekoita pariin otteeseen).

 


Seuraa Mukana Maku ruokablogia:

FacebookInstagramTwitterPinterest


Broileria Tandoorikastikkeessa

Broileria Tandoorikastikkeessa

Minulle tulee usein Intialaisen ruuan himo, ja siksi minulla on kaapissa usein erilaisia intialaisia maustetahnoja sekä inkivääri ja valkosipulitahnaa. Lisäksi usein löytyy kermaa ja/tai maustamatonta jogurttia.

Tahnat on näppäriä käyttää, niistä saa tehtyä ruuan nopeasti ja kun muistaa aina paistaa niitä vähän niin niitten maku vaan paranee.

Tänä lauantai iltapäivänä Intialaisen ruuan himoni tyydytti tämä nopea broileria tandoorikastikkeessa ex tempore ohje (joka kyllä muistuttaa aika montaa muuta ohjetta).

Jos sinulla ei ole ihan kaikkia aineksia, niin ei haittaa, kunhan on broileria, tandooritahnaa, kermaa ja/tai jogurttia.

Ainekset

  • 250g broilerin fileesuikaleita
  • 1 sipuli
  • 2 tl inkivääritahnaa
  • 2 tl valkosipulitahnaa
  • 1 tl korianteritahnaa
  • ½ tl savuaromia
  • 2 rkl tomaattipyreetä
  • 1 rkl sitruunamehua
  • ½ tl ruokosokeria
  • 1 tl suolaa
  • 3 rkl tandooritahnaa
  • ripaus cayennepippuria
  • 1 dl ruokakermaa
  • 1 ½ dl maustamatonta jogurttia
  • Ruokaöljyä paistamiseen

Ohje

Pilko sipuli, laita sen verran ruokaöljyä paistinpannuun että pohja peittyy, kun öljy on kuumaa lisää silputtu sipuli, inkivääritahna ja valkosipulitahna. Paista kunnes sipuli on läpikuultavaa.

Lisää tomaattipyree, savuaromi, ruokosokeri, cayennepippuri ja korianteritahna, paista hetki. Lisää sitruunamehu, sekoita niin että pohjaan tarttunut tahna irtoaa, lisää broilerin fileesuikaleet. Jatka paistamista kunnes broileri on kypsää eli kauttaaltaan harmaata, lisää tandooritahna ja jatka paistamista niin että tahnasta irtoa tuoksua ja broilerin suikaleet ovat mausteiden peitossa ja ovat saaneet vähän paistopintaa.

Pienennä paistolevyn tehoa ja lisää ruokakerma, kun se vähän kiehahtaa ota levy pois päältä (jos käytät induktiolevy laita se matalalle lämmölle), lisää jogurtti, anna hautua jälkilämmössä niin että kastike on kuumaa.

Tarjoille riisin kera.

 


Seuraa Mukana Maku ruokablogia:

FacebookInstagramTwitterPinterest


Helppo broileri-couscous

Helppo broileri-couscous

Marketissa myytävä couscous kypsyy nopeasti joten sitä on hyvä olla ruokakaapissa niitä hetkiä varten kun haluaa jotain helposti ja nopeasti.

Ostan usein broilerin paistisuikaleita, niissä on enemmän makua kuin fileessä ja ovat rasvaisempia, joten sopivat hyvin paistamiseen.

Näitten kahden edullisen ja nopeasti kypsyvän aineosan kuin yhdistää on lopputuloksena maukas, helppo ja nopea ruoka jota voi syödä sellaisenaan tai esimerkiksi leivän ja jogurttikastikkeen kanssa.

Ainekset

  • 2 dl raakaa couscousia (kypsänä 4-5dl)
  • 3 rkl oliiviöljyä
  • 1 sipuli
  • 3 valkosipulin kynttä (tai 3 tl valkosipulitahnaa)
  • 250g broilerin paistisuikaleita
  • 3 rkl sitruunamehua
  • ½ dl vettä
  • 1 ½ rkl ras el hanout mausteseosta
  • 1 tl suolaa
  • (korianteria)

Ohje

Keitä couscous pakkauksen ohjeen mukaan. Silppua sipuli ja valkosipuli. Laita oliiviöljy paistinpannuun ja kun se on kuumaa lisää silputtu sipuli ja valkosipuli. Paista kunnes sipuli on läpikuultavaa, lisää broilerin paistisuikaleet ja jatka paistamista 5 minuutta.

Lisää sitruunamehu, suola ja ras el hanout mausteseos, kääntele hetken ja lisää vesi. Paista kunnes nesteet ovat haihtuneet.

Sirottele halutessasi päälle korianteria.

Seuraa Mukana Maku ruokablogia:

FacebookInstagramTwitterPinterest


Sitruunamehussa ja currytahnassa paistetut broilerisuikaleet

Sitruunamehussa ja currytahnassa paistetut broilerisuikaleet

Käytän näitä broilerisuikaleita etenkin salaateissa, mutta niitä voi hyvin syödä myös pastan tai riisin kanssa. Näissä broilerisuikaleissa on vahva sitruunan maku joka tulee siitä että niitä paistetaan sitruunamehussa, jolloin maku tarttuu niihin vahvasti ja sitruuna muutu vähän siirappimaiseksi.

Ainekset

  • 300-400g broilerisuikaleita
  • yksi pieni sipuli tai 2dl pakastettuja sipulikuutioita
  • 2 tl valkosipulitahnaa
  • 2 tl inkivääritahnaa
  • 3 tl mietoa currytahnaa
  • 1 tl suolaa
  • yhden sitruunan mehu puristettuna tai ½ dl sitruunamehua
  • 2 rkl rypsiöljyä

Ohje

Jos käytät tuoretta sipulia pilko sipuli, ja jos käytät tuoretta sitruunaa purista sitruunasta mehu. Laita paistinpannuun rypsiöljy, kun se on kuumaa lisää sipuli, valkosipulitahna ja inkivääritahna, paista kunnes sipuli on läpikuultavaa.

Lisää broilerisuikaleet ja jatka paistamista kunnes suikaleet saavat vähän väriä (yleensä n. 5 min). Lisää currytahna, jatka paistamista kunnes currytahna tarttuu vähän pannun pohjaan (tai on kunnolla tummaa), lisää sitruunamehu ja paista kunnes currytahna irtoaa kunnolla pannun pohjasta ja suikaleet ovat lähes kuivia.


kanakeitto

Kanakeitto

Kanakeitto on loistava lounasruoka, kevyt mutta ei liian kevyt joten nälkä lähtee ja vatsaan tulee lämmin olo.  Tämä on ohje on ihan kanakeiton perusohje jota on helppo tuunata lisäämällä esimerkiksi paistovaiheessa sieniä, chorizoa tai palvikinkkua.

Ainekset

  • 250g kana tai broileri suikaleita
  • 100g keittojuureksia (pakaste)
  • 1 pieni sipuli
  • 2 tl valkosipulitahnaa
  • 1 tl inkivääritahnaa
  • ½ dl pitkäjyväistä riisiä
  • 2 ½ dl Flora 7% (tai kevytkermaa)
  • 5 dl vettä
  • 1 rkl kanafondia
  • 1 rkl mietoa currytahnaa
  • 1 rkl sitruunamehua
  • 1 ½ tl suolaa
  • ripaus valkopippuria
  • 2 rkl rypsiöljyä paistamiseen
  • (korianteria koristeluun)

Ohje

Pilko sipuli. Laita paistinpannu 2 rkl rypsiöljyä, kun se on lämmintä lisää pilkottu sipuli, valkosipulitahna ja inkivääritahna, paista kunnes sipuli on läpikuultavaa. Lisää kana tai broileri suikaleet ja paista kunnes suikaleet ovat vaaleat. Lisää currytahna ja sitruunamehu, kääntele hetki. Lisää Flora 7% ja kanafondi, anna kiehahtaa.

Lisää seos kattilaan ja lisää vesi, keittojuurekset, riisi, suola ja valkopippuri. Anna kiehua hiljalleen 15 minuuttia (sekoita aina välillä)

Ripottele tahtoessasi korianteria pinnalle tarjotessa.


kotitekoinen kanakebab

Kotitekoinen Kanakebab

Kanakebab on helpompi ja nopeampi valmistaa kotona kuin punaisen lihan kebab. Kanan jauheliha sekoittuu luonnostaan tasaiseksi massaksi, joten sitä ei tarvitse erikseen ajaa tehosekoittimen läpi jotta koostumus olisi ”kebabmainen”

Ainekset

  • 400g kanan tai broilerin -jauhelihaa
  • 1 ½ tl suolaa
  • 1 tl rouhittua mustapippuria
  • 1 tl makeaa savupaprikajauhetta
  • 1-2 tl juustokuminaa (oman maun mukaan)
  • 1 tl valkosipulijauhetta
  • 1 tl sipulijauhetta
  • ripaus cayennepippuria
  • oliiviöljyä sivelyyn
  • alumiinifoliota paistamiseen

Ohje

Sekoita jauheliha ja mausteet kunnolla keskenään. Muotoile taikinasta noin käsivarren paksuinen limppu, sivelle se kunnolla oliiviöljyllä. Sivele vielä alumiinifolion sisäpinta oliiviöljyllä, tee kebablimpusta tiivis paketti alumiinifolion sisään, käytä mielellään kahta kerrosta alumiinifoliota.

Laita kebablimppu 125 asteiseen uunin 1 ½ tunniksi. Käytä sellaista astiaa johon voi valua nestettä. Ota kebab uunista ja anna jäähtyä ennen kuin poistat alumiinifolion.

Leikkaa kebabista pystysuunnassa terävällä veitsellä ohuita suikaleita. Paista tai grillaa suikaleet tai käytä lämmitettynä sellaisenaan pitaleivän välissä, riisin kanssa, salaatissa tai vaikka pizzan päällä.

kanakebab

Kanakebabin kanssa maistuu myös hyvin itse tehty kebabkastike , jogurttikastike ja pita leipä.


Chicken tikka masala

Minulta kysyttiin äskettäin mitä hyvää voisi tehdä broilerin paistisuikaleista? Ne ovat halpoja, mutta ei niin kauniita kuin fileepalat. Lisäksi niissä on ”lihaisempi” maku kuin fileessä. Päätin tehdä niistä hiukan arkisemman Chicken tikka masalan.

Koska paistisuikaleet ovat hyvin ohuita, niitä ei tarvitse marinoida. Suikaleet kestävät hyvin paistamista ja kypsyvät nopeasti. Paistamalla ne mausteseoksessa, jossa on vähän savun makua, niihin tulee ”Tikka” aromi (”Tikka Masala” tarkoittaa ”paahdettuja paloja mausteseoksessa”).

Ohje

  • 400g broilerin paistisuikaleita
  • 1 sipuli
  • 400g tomaattimurskaa
  • 250g (3dl) maustamatonta jogurttia
  • 3 tl valkosipulimurskaa
  • 3 tl inkivääritahnaa
  • 4 rkl ruokaöljyä
  • 2 rkl garam masala mausteseosta
  • 1 ½ tl makeaa savupaprika jauhetta
  • 2 tl vahvaa chilijauhetta
  • ½ tl kurkumaa
  • 1 tl jauhettua korianteria
  • 2 tl suolaa
  • 1 tl sokeria
  • 1 rkl tomaattipyreetä
  • 2 rkl sitruunamehua
  • + basmatiriisiä

Pilko sipuli. Lämmitä ruokaöljy isossa paistinpannussa tai wokissa, lisää pilkottu sipuli, valkosipulimurska ja inkivääritahna, paista kunnes sipuli on läpikuultavaa. Lisää garam masala, savupaprika, chilijauhe, kurkuma ja korianteri, paista hetki. Lisää broilerin paistisuikaleet ja jatka paistamista kunnes broilerin suikaleet ovat kunnolla kypsiä ja mausteet on tarttunut niihin. Lisää tomaattipyree ja paista hetki, lisää tomaattimurska, suola, sokeri ja sitruunamehu, paista n. 10 min. Ota levystä lämpö pois ja lisää jogurtti, sekoita kunnolla ja anna hautua hetki.

Tarjoile basmatiriisin kanssa.


jambalaya

Jambalaya

Louisianalaisen Creole-keittiön Jamblaya on läheistä sukua Espanjalaiselle Paellalle. Helpoimmin sen erottaa keltaisesta Paellasta punaisen värinsä kautta, ja siitä, että se sisältää aina vähintään kanaa ja makkaraa. Jambalaya on maultaan melko tulista, mutta ei niin tulista että maut peittyvät.

Ohje

  • 250g broilerinsuikaleita
  • 1 sipuli
  • 1 punainen paprika
  • 2 tl valkosipulimurskaa
  • 2 tl suolaa
  • 100g chorizo-makkaraa
  • 3 rkl Cajun-mausteseosta (paprika, mustapippuri, cayanne-pippuri, timjami ja oregano)
  • 2 tl chilirouhetta
  • 2 rkl Worcester-kastiketta
  • 2 ½ dl raakaa pitkää riisiä
  • 400g murskattuja tomaatteja
  • 1 kanafondi kuutio
  • 4 dl vettä
  • 80g katkarapuja
  • oliiviöljyä

Pilko sipuli, suikaloi paprika ja viipaloi Chorizo. Paista wokpannulla runsaassa oliiviöljyssä sipulia ja valkosipulia kunnes sipuli on läpikuultavaa. Lisää broilerisuikaleet ja jatka paistamista kunnes broileri on valkoista, lisää paprika, Chorizo-makkara, Cajun-mausteseos, chilirouhe ja 1 tl suolaa. Paista 5 min.

Lisää seokseen riisi ja paista kunnes riisi on kiiltävää, lisää vesi, kanafondikuutio, Worcesterkastike, murskatut tomaatit ja 1 tl suolaa. Pienennä lämpöä niin että seos juuri ja juuri kiehuu, anna kiehua hiljalleen välillä sekoittaen kannen alla 20 min. Ota lämpö pois levyltä ja lisää katkaravut ja anna vielä hautua 5 min.


Grillattu broilerinleike ”korma”

Tämä on yksi meidän suosituimpia tapoja valmistaa broilerinleikkeet grillissä, saa samaan ateriaan sekä Intialaisia makuja että grilliruuan helppouden ja aromin.

Ohje
  • 4 Broilerin ohutleikettä

marinadi /grillikastike

  • 3 rkl Dijon sinappia
  • 3 rkl mietoa currytahnaa
  • 3 rkl oliiviöljyä
  • 3 rkl sitruunamehua
  • 2 tl suolaa
  • 2 tl sokeria
  • (vettä/kermaa)

Sekoita marinadi /grillikastike ainekset keskenään ja anna leikkeiden marinoitua kastikkeessa n.30min. Grillaa leikkeet keskilämmöllä kunnes niissä on kaunis väri ja ovat kypsiä (liha on täysin valkoista). Voit grillatessa lisätä vähän kastiketta leikkeiden päälle, älä kuitenkaan käytä kaikkea kastiketta sillä lopusta saat grillikastikkeen valmiiden leikkeiden päälle (voit lisätä tilkan vettä tai kermaa jos haluat miedomman kastikkeen)