Itämeren joulu pöydät 2022

Itämeren Joulubuffetit 2022

Kaupallinen yhteistyö – Viking Line, Tallink Suomi ja Eckerö Line

Vuosi sitten pääsin pressimatkalla testaamaan kahden laivayhtiön joulubuffetit, no tämän vuoden pressimatkalla tämä määrä nousi kolmeen 😊

Aloitimme matkan Turusta Viking Gracella kohti Tukholmaa, josta jatkoimme kohti Tallinnaan Tallink Baltic Queenillä ja sieltä sitten Eckerö Linen M/S Finlandialla Helsinkiin. Sekä Tukholmassa että Tallinnassa meillä oli ohjelmaa myös maissa, mutta kuten myös viime vuonna niin tässä blogi postauksessa käsittelen joulubuffetteja (ohjelmasta maissa on lyhytvideoita Mukana Maku Instagram ja TikTok tileillä).

Se mikä buffetti oli paras on makuasia, pidän kaikista kolmesta ja ne olivat sopivasti erilaisia. Jokaisessa oli vähintään yksi ruoka joka nousi minulla etualalle, mutta kaikista poistuin kylläisenä ja tyytväisenä. Viking Line oli tällä kertaa esteettisin, Tallink monipuolisin ja Eckerö perinteisin.

Viking Grace

Buffetti on kauniin jouluinen ja esillepanoon on todella satsattu, osa ruuista on valmiiksi annos astioissa joka vähentää hävikkiä ja pitää esillepanon siistinä ja houkuttelevana.

Tarjolla on sekä suomalaisia että ruotsalaisia herkkuja. Kinkkua on kahta laatua, ruotsalaisten suosimaa punasuolattua ja meille suomaisille niin tuttua harmaasuolattua. Viking Grace tarjosi minun mielestä parhaan kinkun (punasuolattu) ja sinapin.

Jälkiruoka tarjottiin pöytää ja sen lisäksi on tarjolla aivan mahtava karkkibuffa.

Ruokaa on tarjolla noin 120 eri sorttia, Viking Linen laivoilla joulubuffet tarjotaan 26.12. asti, hinnat vaihtelee reitin mukaan ja sen mukaan onko kyseessä illallinen tai lounas, täältä näet hinnat tarkemmin: https://www.vikingline.fi/merella/ruoka-ja-juoma/ateriahinnat/

Baltic Queen

Buffetti on erittäin monipuolinen ja runsas, suomalaisten ja ruotsalaisten herkkujen lisäksi tarjolla on virolaisia ja slaavilaisia herkkuja. Oma suosikkini tässä buffetissa on kulibjaka eli slaavilainen lohipiirakkaa.

Myös täällä on tarjolla sekä puna että harmaasuolattua kinkkua. Virolaista jouluperinnettä edustaa verimakkara, porsaanpaisti ja kirjava koira -kakku. Etenkin vihannes tarjonta on hyvin laaja ja monipuolinen ja tarjolla olevasta 140 sortista jopa 40% on vegaanista.

Joulubuffet tarjoillaan Helsinki–Tukholma reitillä 26.12 asti ja Helsinki–Tallinna ja Turku-Tukholma reitillä 31.12 asti. Hinnat vaihtelee 32€-51€ riippuen reitistä. Lisätietoja löydät täältä: https://fi.tallink.com/ruokailu-laivoilla

M/S Finlandia

Eckerö juhlapöytä on selkeästi näistä kolmesta suomalaisin, tarjolla on tuttuja ja kaivattuja makuja mutta myös kivoja yllätyksiä. Täältä löytyikin minun tämä buffet kierroksen suosikkiruoka: Jouluinen lihapata joka on jouluisesti maustettu naudan punaviinipata, eli voisi sanoa että padassa on Marokkolaisia vivahteita, oli todella suussa sulavan herkullista. Toinen mielyttävä yllätys oli possua joka on graavattu merisuolassa ja sokerissa ja sen jälkeen kuivattu ja maustettu jouluisesti ja sitten vielä paahdettu.

Sekä kalat ja vihannekset olivat freesejä ja jopa 80% ruuista tehdään laivalla (myös lihapullat).

Jouluinen juhlapöytä tarjoillaan 24.12 asti (uuden vuoden juhlapöytä 26.12-3.1) Hinnat ennakkoon ostettuna 32€-35€, lisätiedot täältä: https://www.eckeroline.fi/buffet-eckero

Oli kyllä aikamoinen urakka, mutta tekisin sen uudestaan. Ihan kaikkia ruokia en pystynyt maistamaan mutta joitain otin pariin kertaan.

Matkustan vuoden aikana paljon laivoilla ja ruoka on aina tosi iso osa matkaa. Etenkin loppuvuoden juhlapyhinä valitsen buffetin, sillä se tuo joulumieltä ja laivayhtiöt satsaa näihin aivan erityisesti, joten hinta/laatu suhde on etenkin tällöin huipussaan.

On hienoa että kolme varustamoa pystyi järjestämään medialle tällaisen matkan yhdessä, ilmassa oli sopivasti sopuisaa kilpailuhenkeä.  

Kiitos:

Viking Line

Tallink Suomi

Eckerö Line


Seuraa Mukana Maku ruokablogia:

FacebookInstagramTwitterPinterest – TikTok



Nautiskelua Porvoossa

Kaupallinen yhteistyö – Trattoria Nonna Sophia, Hotel Runo ja D’Oro Press & PR

Teen yhä enemmän matkoja joissa menen tuttuun kaupunkiin ja varaan sieltä hyvätasoisen hoteliin yöksi tai pariksi (yksin tai kaksin). Ohjelmassa ei ole juuri muuta kuin että käyn syömässä paikallisissa ravintoloissa ja nautin hyvän hotelin palveluista. Koska kaupungit ovat tuttuja en juurikaan kiertele nähtävyyksiä, mutta lähes aina löytyy silti jotain mitä ei ole aikaisemmin huomannut. Näillä matkoilla Hotelli on muutakin kuin vain paikka nukkua ja Ravintoloista haen elämyksiä.

Kesäkuun lopulla osallistuin vaikuttajien ja toimittajien kanssa matkalle Porvooseen jossa söimme uudessa Trattoria Nonna Sophiassa ja majoituimme Runo Hoteliin, kummatkin täyttivät tämä nautiskelijan toiveet loistavasti, ruoka oli elämyksellistä ja upeassa hotellissa sielu ja keho lepäsi.

Trattoria Nonna Sophia Porvoo

Italialaiseen keittiöön erikoistunut Trattoria Nonna Sophia on avattu kesäkuun alussa 2022 Mannerheiminkadulle ja sitä luotsaa Mika Gehör. Kuin ihmeen kaupalla on entiseen Aktian pankkisaliin taiottu italialainen taverna jonka sisääntulon liepeillä on massiivinen punainen Napolilainen pizzauuni jossa voi paistaa jopa 7 pizzaa kerralla. Ravintolassa on 80 asiakaspaikkaa ja se työllistää yli 20 henkilöä.

Menu on erittäin italialainen ja sisältää runsaasti klassikkoja. Kaikessa maistuu autenttisuus joka ei ole  ihme sillä he tuovat monia maun kannalta tärkeitä ainesosia italiasta. Samoin viinivalikoimissa on monia heidän itse maahantuomia viinejä. Katso menu tästä: https://trattorianonnasophia.fi/carta

Pizzat ovat Nona Sophiassa todellakin kunnia-asia ja niitä paistaa italialainen keittiömestari Vincenzo Cirillo, pizzapohja on Napolilainen ja täytteiden valinnoissa on käytetty luovuttaa. Kaikki on tuoretta tuoksuvaa ja maukasta. Katso upea pizzamenu tästä: https://trattorianonnasophia.fi/pizzat

Ravintolassa on myös upeita kokoustiloja joihin pääsimme tutustumaan Serena 1881 Prosecco maistiaisten muodossa.

Ruoka oli hyvää ja palvelu oli hyvin lämminhenkistä, tätä paikkaa on helppo suositella.

”Porvoon pikku Italia” Trattoria Nonna Sophia on auki joka päivä, eli myös sunnuntaisin. Ravintolassa on myös pieni Deli josta voi ostaa italialaisherkkuja kotiin. Lisätietoja: https://trattorianonnasophia.fi/

Runo Hotel Porvoo

Runo sijaitsee hyvällä paikalla Valtimotalossa joka on 1912 rakennettu jugendtyylinen talo ihan Porvoon keskustassa.

Veljekset Arttu ja Erkka Hirvonen ostivat rakennuksen 2016 jonka jälkeen alkoi moninainen ja mielenkiintoinen projekti rakentaa Design Hotelli jossa kuitenkin kodikkuus on tärkeä elementti. Hotelli valmistui 2021.

Veljesten vanhemmat ylläpitävät Rutumin kartanoa ja he ovat tuoneet kotikartanostaan yksityiskohtia Hotel Runoon. Yhtenä esimerkkinä heinäseipäistä luodut pyyhetelineet kylpyhuoneissa ja paljon muita upeita yksityiskohtia. Hotelli yhdistää käsityöläistaitoja, pohjoismaista designia ja huipputeknologiaa niin että lopputuloksena on hyvin harmoninen, rauhallinen ja aisteja hivelevä kokonaisuus.

Hotellissa on 56 huonetta, joista 11 on sviittejä. Kaikkien perushuoneiden varustus on sama vain niitten koko vaihtelee.

Aamiainen

Runo Hotelin aamiainen oli paras mitä olen Suomessa tähän mennessä kokenut, ja nimenomaan laadun takia, jopa karjalanpiirakat oli käsin tehty! Aamiaiseen kuului aamiaisbuffetin lisäksi lämmin kananmuna annos.

Taide

Erikoisuutena Hotelli on samalla taidegalleria jonka kuraattorina toimii kuvataitelija Fanny Tavastila, yli 70 taideteosta on sijoitettu kekseliäästi ja luontevasti tiloihin (kaikki näyttelyesineet ovat myynnissä).

Hotelissa on myös upea ulakkosauna sekä spa, kokous ja juhlatiloja.

Runo Hotelli on ainutlaatuinen ja pidin sitä paljon (kuten varmasti kirjoituksesta huomaa 😉). Ovat onnistuneet yhdistämään kodikkuuden ja ylellisyyden tavalla joka puhuttelee minua. Lisätietoja: https://runohotel.com/

Kiitos upeasta matkasta:

https://trattorianonnasophia.fi/

https://runohotel.com/

https://www.doromediapalvelu.com/


Seuraa Mukana Maku ruokablogia:

FacebookInstagramTwitterPinterest – TikTok



Ruokamatkailijan Ahvenanmaa – 100 vuotta itsehallintoa

Kaupallinen yhteistyö – Visit Åland, Viking Line ja Silja Line Suomi

Minulla oli ilo osallistua Ahvenanmaa 100 vuotta itsehallintoa lehdistömatkalle kesäkuun puolessa välissä 2022. Matkaan lähdimme aamulla Turusta Viking Gloryllä ja vietimme upean päivän Maarianhaminassa, jonka pääteeksi tulimme yöllä Silja Serenadella takaisin Helsinkiin.

Ruokamatkailijalle Ahvenanmaa on todellinen aarreaitta. Ahvenanmaalaiset suhtautuvat ruokaan intohimolla ja siitä puhutaan paljon, ja kuulostaa siltä että joka suvussa on yksi tai useampi taitava ruuanlaittaja jolla oma salainen resepti.

Yksi selitys tähän on se että Ahvenanmaa ja merenkulku liittyvät tiivisti toisiinsa ja laivoilla ruualla on todella iso merkitys, lisäksi merenkulku on tuonut saarelle raaka-aineita ja vaikutuksia monesta ruokakulttuurista.

Ahvenanmaa 100 vuotta itsehallintoa juhlallisuuksista voit lukea lisää: https://campaign.visitaland.com/fi/aland100/

Ahvenanmaan tapahtumat

Ahvenanmaalla on aina paljon tapahtumia ja nyt juhlavuoden kunniaksi niitä on erityisen paljon, tapahtumat löytyvät näppärästi tästä kalenterista https://www2.visitaland.com/fi/tapahtumat

Viking Glory

Menomatkalla pääsimme tutustumaan uuteen upeaan Viking Glory:n.

Viking Glory

Laiva teki minun suuren vaikutuksen kokonaisuutena mutta myös ruuan suhteen. Laivassa on yhä ”uuden tuoksu” ja sisällä on valoisaa isojen ikkunoiden johdosta. Tarkoitukseni onkin testata vielä tänä kesänä laivaa Tukholman risteilyn muodossa.

Nautimme aamiaisen ja lounaan upeassa Kobba ravintolassa.

Aamiaisella: Eggs Floretine
Lounaalla: karitsa tartat – viherpippuri, fetajuusto
Lounaalla: siika, varhaisperuna, tartarkastike

Merenkulkumuseo

Aloitimme päivän käymällä Merenkulkumuseossa jonka suurin nähtävyys on laivanvarustaja Gustaf Eriksonin rahtipurjealus Pommern, tarkemmin laivasta viime vuoden posatuksesta joka löytyy täältä: https://mukanamaku.com/2021/07/04/paiva-maarianhaminassa-silja-serenade-risteily/

Pommern

Tänä kesänä uutuutena merenkulkumuseossa on monsterinäyttely joka varmasti saa lapset ja lapsenmieliset hymyilemään:

Vuosisadan ahvenanmaalainen ruokalaji – Ahvenanmaan pannukakku

Juhlavuoden kunniaksi haluttiin löytää vuosisadan ahvenanmaalaisen ruokalaji joten siitä järjestettiin kilpailu. Ehdotuksista 9 pääsi finaaliin ja voittajaksi selvisi Ahvenanmaan klassisen pannukakun. Toiseksi tuli merilintu (lintupaisti, lintukeitto, kropo) ja kolmanneksi selvisi Rökkan nakkisämpylä.

Lupauksena oli että voittanutta ruokalajia tarjotaan juhlakansalle 9 kesäkuutta ja näin myös tapahtui (onneksi voittajaksi ei selvinnyt Merilintu jonka tarjoaminen runsaslukuiselle juhlakansalle olisi ollut haastavaa 🙂 ).

Ahvenanmaa 100 projektin tiedotustilaisuudessa meille tarjottiin voittajareseptin mukaan tehtyä Ahvenanmaan pannukakkua:

Ahvenanmaan pannukakusta valmistetaan kahta versiota mannapuuro pohjainen ja riisipuuro pohjainen. Itse valmistan mannapuuro pohjaista versiota josta ohje löytyy täältä: https://mukanamaku.com/2020/10/25/ahvenanmaan-pannukakku/

Lisää kilpailusta esitteessä josta digitaalinen kopio tässä: https://issuu.com/visitaland/docs/low_arhundradets_alandska_matratt_fin

Drinksuille

Ennen siirtymistä illallisella katsastimme vielä pari drinkkibaaria, Indigo ja Compagniet

Arken Garden

Illallisen nautimme Hotelli Arkipelagin kesäravintolassa Arken Gardenissa.

Alkuruuaksi Ahvenanmaan parsaa
Pääruuaksi naudan ulkofilettä

Gröna Udden Sauna

Ennen laivaan siirtymistä saimme vielä mahdollisuuden saunoa upeassa Gröna Udden saunassa joka sijaitsee upealla Gröna Udden leirintä- ja mökkialueella.

Silja Serenade

Takaisin tulimme yhdellä suosikkilaivoistani Silja Serenadella. Pitkän päivän pääteeksi uni maistui mukavissa hyteissä ja aamulla nautimme erikoisaamiaisen ravintola Tavolatassa. Suosittelen erikoisaamiaista lämmöllä, valikoimissa on todellinen runsauden sarvi eri ruokalajeja ja tunnelma on kiireetön.

Kiitos hienosta matkasta:

Visit Åland: https://visitaland.com/fi/

Viking Line: https://www.vikingline.fi/

Silja Line: https://fi.tallink.com/


Seuraa Mukana Maku ruokablogia:

FacebookInstagramTwitterPinterest – TikTok



Takaisin Tallinnaan

Takaisin Tallinnaan

Kaupallinen yhteistyö – Visit Tallinn, Eckerö Line, Tallink Silja ja Viking Line

Käyn tosi usein Tallinnassa ja siitä huolimatta se yllättää minut kerta toisensa jälkeen. Pandemia aikana Tallinnassa ei juurikaan näkynyt Suomalaisia, edes silloin kun tilanne oli välillä parempi, sillä moni odotti että tilanne paranee kunnolla.

Mutta nyt keväällä 2022 on tapahtunut iso muutos, suomen kieltä kuulee taas paljon ja nähtävyyksissä, ravintoloissa ja yöelämässä on taas vilkasta.

Kun Visit Tallinn sekä Itämeren kolme varustamoa Eckerö Line, Tallink Silja ja Viking Line kutsuivat minut ”takaisin Tallinnaan” matkalle lähdin innolla mukaan.

Tallinna yllätti minut jälleen sillä pääsin tutustumaan Põhjala kulttuuri- ja yhteisökeskukseen joka oli minulle täysin uusi nähtävyys, ja olin siitä tosi vaikuttunut. Lisäksi osallistuin ensi kertaa Kiek in de Kökissä ja Merimuseossa opastetuille käyneille, jotka avasivat ne ihan uudella tavalla.

Eckerö M/s Finlandia

Menomatkan hoitui mukavasti Eckerö Linen M/s Finlandialla jossa nautimme maittavan aamiaisen ja pääsimme komentosillalle tarkastusvierailulle 😉

Põhjala Tehas

Koplin alueella sijaitseva entinen Põhjala kumitehdas on herännyt henkiin upeana kulttuuri- ja yhteisökeskuksena. Põhjala kumitehdas tunnettiin etenkin saappaistaan ja oli monella tavalla Viron vastine Nokian kumitehtaalle.

Alueen renovointi on yhä kesken ja se on karun kaunis, muistuttaa monella tavalla Telliskiveä 10 vuotta sitten. Eli siellä kannattaa ehdottomasti käydä nyt kun näkee sen vielä alkutekijöissään.

Alueella on käsityöläis- pajoja, ravintoloita, kahviloita ja nykyaikaisia toimistotiloja autenttisessa ympäristössä. Perusajatuksena on vahva yhteisöllisyys ja pienyrittäjä henki.

Alueelle pääsee keskustasta raitiovaunuilla 1 tai 2 (pysäkki: Marati). Tiesitkö muuten että Tallinnan julkisessa liikenteessä matkan voi näppärästi maksaa lähimaksuna kulkuneuvon etuosassa olevasta lukulaitteesta.

Lisätietoja: https://www.pohjalatehas.ee/

Yhteisön oma puutarha

Pääsimme tutustumaan kolmeen alueen yrittäjään ja näimme konkreettisesti heidän kättensä jäljen joka teki vaikutuksen.

Märss: https://marssbackpack.com/

Kokomo Coffee Roasters: https://www.kokomo.ee/

Studio August: https://studio-august.com/

Toimistotilojen aula

Botic bar ja aed

Botik baarissa juotiin alueen tutustumis käynin pääteeksi drinkki ja syötiin todella herkullinen tortilla. Botik tarkoittaa kumisaapasta joten nimi sopi hyvin ympäristöönsä. Baarin piha on todella upea ja siellä on mm. lasitettu terassi ja avotakka.

Lisätietoja: https://botikaed.ee/

Ravintola Ülo

Põhjala Tehas alueelta lähdimme kohti Telliskiveä jossa löytyy Balti Jaama torin tuntumasta Rataskaevun ja Pegasuksen omistajien ravintola Ülo jonka ruoka on pääasiassa kasvisruokaa mutta sieltä saa myös hyviä liha- ja kalaruokia. Ülo on viihtyisä, palvelu ystävällistä ja mitä tärkeintä ruoka on hyvää!

Lisätietoja: https://www.facebook.com/ulorestoran/

Fotografiska

Telliskiven suosituin kohde on tänä päivänä Fotografiska jossa käyn aika säännöllisesti kun näyttelyt vaihtuvat, tämän hetken hittinäyttely on The Pet Show joka koostuu eri valokuvaajien eläinkuvista, esillä on yli 140 valokuvaa joita on vaikea katsoa ihastumatta.

Lisätietoja: https://www.fotografiska.com/tallinn/en/

Kuva: Andres Teiss

Iglupuisto

Telliskivestä siirryimme kohti Noblessnerin aluetta joka on minun suosikkialue Tallinnassa. Kävimme siellä tällä kertaa iglupuistossa jossa on vuokrattavia iglutaloja, toimistoigluja saunaigluja. Alueella voi järjestetään myös illanviettoja ja sen kyljessä on terassialue. Iglut ovat tosi houkuttelevia ja olen luvannut itselleni että testaan niitä itse joku päivä.

Lisätietoja: https://iglupark.com/fi/

Tallink City Hotelli

Yövyimme Tallink City Hotelissa jossa olen uudistuksen jälkeen yöpynyt useamman kerran, lisää hotelista voit lukea postauksestani: Uudistunut Tallink City Hotelli .

Ennen siirtymistä illalliselle nautimme hotellin Grill House ravintolassa upeat alkupalat.

Ravintola Oasis

Illallinen syötiin suositussa vegaaniravintola Oasiksessa joka sopii myös lihasyöjille, ruokalista on laaja ja annokset ovat reilun kokoisia. Ravintolan yhteydessä on myös vegaaniruoka -kauppa. Oasis sijaitsee Rottermannin alueella.

Lisätietoja: https://veganoasis.ee/

Merimuseo ja Paksu Margareeta

Paksu Margareetan 500 vuotta vanhassa tykkitornissa sijaitsee uudistettu Viron merimuseo. Museo on hienosti toteutettu ja oppaalla oli todella kiinnostavia tarinoita, joten suositellen museoon tutustumista opastetulla käynnillä.

Kesäisin tornin katolla on suosittu kahvila josta avautuu upea näkymä vanhaan kaupunkiin (tämä postauksen kansikuva on otettu sieltä).

Lisätietoja: https://meremuuseum.ee/paksmargareeta/fi/

 600 vuotta vanhan hansalaivan hylky.

Kiek in de Kökin linnoitusmuseo

Kiek in de Kökin linnoitusmuseo koostuu neljästä keskiaikaisesta puolustustornista ja maanalaisista käytävistä: Kiek in de Kök -tykistötorni, Neitsitorn, Tallitorn, Porttitorni ja Maanalaiset bastionit jossa myös kivimuseo.

Tutustuimme kahden asiantuntijan opastuksella sekä linnoitusmuseoon että bastionin tunneleihin. Olen käynyt täällä monta kertaa mutta tämä käynti oli paljon antoisampi kun kuuli samalla kohteiden historiaa ja lukuisia tarinoita.

Lisätietoja: https://linnamuuseum.ee/en/kiek-in-de-kok/about-the-museum/

Pääsimme tutustumaan maanalasiin bastioneihin jotka vievät vapauden aukiolle asti.

Pomo Restorante

Ravintola Pomo sijaitsee hienolla paikalla ihan oopperatalon vieressä Tammsaare puistossa, ja moni onkin varmaan nähnyt sen ajaessa ohi tai kävellessään puistossa. Ravintola on totisesti vierailun arvoinen ja ruoka hyvin Itlaliaista, kyse on perheravintolasta ja se ja sen sisarravintola Ülemiste:ssä ovat hyvin suosittuja paikallisten keskuudessa.

Lisätietoja: https://www.facebook.com/pomorestorante/

Viking XPRS

Paluumatkalla nautimme The Buffet by Viking Line, jossa ilahdutti se että on kiinnitetty paljon huomiota hävikkiruuan vähentämiseen. Esimerkiksi moni ruoka oli valmiiksi annoskoossa.

Kiitos:

Visit Tallinn: https://visittallinn.ee/

Eckerö Line: https://www.eckeroline.fi/

Tallink Silja: https://tallinksilja.fi

Viking Line: https://www.vikingline.fi/

että sain olla mukana, on upeata nähdä tällaista yhteistyötä!


Seuraa Mukana Maku ruokablogia:

FacebookInstagramTwitterPinterest – TikTok



Silja&Viking joulubuffet 2021

Silja Line & Viking Line – Joulubuffetit 2021

Kaupallinen yhteistyö – Silja Line Suomi ja Viking Line Suomi

Minulla oli ilo päästä tutustumaan kahden kilpailijan, Silja Line Suomen ja Viking Line Suomen yhteisellä lehdistömatkalla heidän tämän vuoden joulubuffetteihin.

Ilmassa oli ystävällismieleistä kilpailuhenkeä ja kummassakin tapauksessa oli kyseessä joulubuffetin ensi-ilta (matkalla oli muutakin ohjelmaa mutta keskityn tässä blogipostauksessa joulubuffetteihin).

Kummatkin pärjäsivät oikein hyvin ja se kumman joulubuffetti on parempi lienee makuasia, sillä kummatkin olivat tosi hyviä ja kummastakin löysin itselleni suosikkeja.

Silja Serenaden Joulubuffetti

Aloitimme Silja Serenaden joulubuffetista jossa on yhteensä 129 eri vaihtoehtoa. Tämä  buffetti on aika kansainvälinen, sillä mukana oli herkkuja suomesta, ruotsista, virosta ja venäjältä (painopiste on kuitenkin Suomi/Ruotsi). Hintaa buffetilla on 42€ (ennakkoon ostettuna) ja hinta sisältää myös hanaviinit ja oluet. Buffetti tarjotaan joulupäivään saakka.

Mukana oli 2 erilaista kinkkua suomalainen harmaasuolattu ja ruotsalainen punainen kinkku, kummatkin on hyviä mutta tällä kertaa harmaasuolattu oli suosikkini.

Pidin Siljan joulubuffetissa sen monipuolisuudesta, sillä pääsin maistamaan eri maiden herkkuja ja esillepano oli kaunis. Lisäksi ruuat on asetettu pitkälti saarekkeisiin joten jono ei ainakaan tällä kertaa päässyt muodostumaan.

Erityismaininta menee mehevälle ja maukkaalle kalkkunalle! (josta ei valitettavasti ole hyvää kuvaa)

Rosetteja syödään Ruotsissa jouluna.
Käpykakku on tärkeä osa Siljan joulubuffettia

Viking Gabriellan Joulubuffetti

Viking Gabriellan joulubuffetissa on 123 eri vaihtoehtoa. Tämä buffetti on hyvin Suomalainen jossa Ruotsalaista twistiä. Hintaa buffetilla on 39€ (ennakkoon ostettuna) ja hinta sisältää myös hanaviinit ja oluet. Buffetti tarjotaan tapaninpäivään saakka.

Vikingin buffetti on jouluisempi ja myös asettelu on hyvin jouluinen. Joukossa oli kivoja oivalluksia ja moni ruoka oli annosteltu valmiiksi mikä vähentää hävikkiä ja tekee annoslautasesta kauniin.

Pidin Vikingin joulubuffetissa sen perinteisistä jouluista mauista ja tunnelmasta. Vihannesruuat olivat lisäksi tosi raikkaita ja kekseliäitä.

Erityismaininta menee kinkulle se oli todella herkullinen, sopivan suolainen ja murea.

Munakoisosta valmistettu vegaansilli oli yllättävän hyvää!
Rapea paistettu kaali oli yksi suosikkejani

Kummatkin joulubuffetit ovat runsaita ja herkullisia, tosin ihan kaikkea on vaikea ehtiä maistaa 😉 , mutta mikään ei estä syömästä samaa buffettia useamman kerran (niinkuin minä aion tehdä).

Lisätietoja:

Silja Line: https://fi.tallink.com/ruokailu-laivoilla

Viking Line: https://www.vikingline.fi/valitse-matka/joulu/joulupoyta/


Seuraa Mukana Maku ruokablogia:

FacebookInstagramTwitterPinterest – TikTok



Tallink City

Uudistunut Tallink City Hotelli

Kaupallinen yhteistyö – Tallink Suomi.

Olen käyttänyt Tallink City Hotellia melkein sen alusta asti, useimiten kyseessä on ollut työmatka. Tästä syystä se on jäänyt lomamatkoilla vähemmälle huomiolle hotellia valittaessa, ja on ollut minulla kategoriassa ”siisti businesshotelli hyvällä paikalla”.

Minulle oli yllätys että kyseessä on sama rakennus jota aikoinaan kutsutiin ”palvelutaloksi” jossa aikoinaan oli mm. kampaamoja, suutareita jne. Vuosina 2003–2004 rakennus uusittiin täysin ja avattiin nimellä Best Western Hotell Tallink (Vuonna 2005 hotelli sai nimekseen Tallink City Hotel).

Tallink City -hotellin viimeisin remontointi aloitettiin syyskuussa 2020 jonka yhteydessä uudistettiin kaikki 324 huonetta sekä aula, ravintola, kokouskeskus ja muut yleisöalueet, hotelli avattiin uudestaan 30. kesäkuuta 2021.

Koska aika oli suhteellisen lyhyt en odottanut kovin suurta muutosta, mutta olin väärässä. Muutos on todella suuri ja sen huomaa heti kun astuu sisään hoteliin.

Uusi ”check in” aula on upea (yläkuva) samoin kuin muut aula ja ravintolatilat, ei uskoisi samaksi paikaksi. Kaikki pinnat on uusittu ja on onnistuttu samaa lisää avaruutta ja valoa. Värimaailma on hillitty ja rauhallinen.

Huoneet

Meille oli varattu perhehuone joka oli iso ja hieno. Mutta pääsimme vilkaisemaan myös muita huoneita.

Perhehuone
De luxe huone
Saunasviitti
Saunasviitin Sauna

Yhtenä erikoisuuten on sviiti lapsiperheille. Kahden huoneen sviitissä on oma makuhuone aikuisille, lasten oma leikkihuone, josta löytyy hauskoja lautapelejä, lastenkirjoja ja leluja, sekä mukava lastensänky.

Lasten sviitti

Grill House

Tallink City Hotellissa löytyy mereltä tuttu Grill House. Tämä kaksikerroksinen ravintola on kuitenkin vähän hienompi ja monipuolisempi kuin mereltä tutut sisarensa. Ruuan asettelu ja laatu sekä palvelu oli korkealaatuista ja sanosinkin että kyseessä on Grill House +.

Erikoismainintana minulle tarjotusta herkullisesta illallisesta menee entrecôtelle joka oli tosi murea ja herkullinen.

Alkupala
Mausteista thaimaalaista kanakeittoa: sitruunaruohoa, kafferilimetin lehtiä, chiliä
Pääruoka
Kypsytettyä entrecôtetta: paistettua kukkakaalia, paprikaa, punaviinikastiketta, Cáfe de Paris -voita.
Jälkiruoka
New yorkin juustokakku: Mansikkakastiketta.

Rentoutumisalue

Tallink City -hotellissa löytyy myös upea rentoutumisalue jossa on aromisauna, höyrysauna ja suomalainen sauna. Löylyn jälkeen voi loikoilla mukavissa lepotuoleissa tai käyttää kauneushoitolan palveluja.

Kuva: AS Tallink Grupp

Kuntorata

Tallink City -hotellissa on porrashalliin rakennettu sisäurheilurata. Rata ulottuu 10 kerrokseen, ja radalla voi harrastaa kevyttä liikuntaa tai treenata kykyjensä mukaan. Käytössä on porrastreenin lisäksi myös erilaisia apuvälineitä kuten kuminauhoja, tikkaita ja tukipintoja.

Läpi hotelin sisustuksessa toistuu mustavalkoisia kuvia voikukista, ne symboloivat sitä että samoin kuin voikukka niin myös Tallink City Hotel uusiutuu ja nousee maasta aina uudelleen.

@mukanamaku

*pressimatka (matka saatu: Tallink Suomi). Pääsin 9-10.9 tutustumaan upeasti uusittuun Tallink City Hotelliin. #mukanamaku #matkailu #tallinna

♬ Travel / resort hotel commercials, relaxing effect(816248) – RE:MUSICA
Tässä lyhyt TikTok video Hotellin tunnelmasta.
Kiiltävä Tallink City Hotel on upea näky Tallinnan keskustassa, vastapäätä Viru keskusta. Kuva: AS Tallink Grupp

Palaan hoteliin todennäköisesti hyvinkin pian ja tästä eteenpäin tämä on yksi vakiovalintojani kun valitsen keskustahotellia Tallinnassa.

Kiitos Tallink Suomi matkasta ja tarjoiluista. Oli jälleen kiva nähdä teitä ja bloggari kollegojani, joista osaa en ole nähnyt pitkään aikaan.

Lisätietoja hotellista täältä: https://www.tallinkhotels.com/fi/tallink-city-hotel


Seuraa Mukana Maku ruokablogia:

FacebookInstagramTwitterPinterest – TikTok



Makumatka Riikaan

Makumatka Riikaan

Kaupallinen yhteistyö: Latvia Travel

Pitkästä aikaa pääsi taas oikein lentokoneella ulkomaille (Heinäkuu 2021). Kohteena oli yksi ruokamatkailun suosikeistani eli Riika. Kuten niin moni muukin matkakohde niin Riika toipuu pikkuhiljaa rajoitusten jälkeisestä mylleryksestä, jotkut ruokapaikat on yhä suljettu tai vaihtaneet omistajaa mutta silti hyviä ruoka ja juomapaikkoja on yhä valtavasti.

Tällä matkalla Latvia Travel tarjosi meille majoituksen ja tässä postauksessa mainitut ruuat (ruokapaikkojen valinnat tehtiin kuitenkin yhdessä).

Grand Poet by Semarah Hotels

Majoitumme Grand Poet hoteliin joka oli minulle uusi tuttavuus, Hotelli sijaitsee tosi hyvällä paikalla puiston laidalle ihan vanhan kaupungin liepeillä. Hotelli on todella upea, palvelu pelasi ja helteisenä aikana meille oli tosi tärkeä tehokas ilmastointi.

Grand Poet
Grand Poet

Erityismaininta täytyy antaa aamiaiselle joka oli henkeäsalpaavaa jopa minulle joka en yleensä aamiaista hirveästi syö mutta nyt oli pakko:

Grand Poet
Grand Poet

Kävimme myös Hotelin SPA:ssa jossa 4 Saunaa ja 2 allasta. Lisätietoja hotellista: https://grandpoet.semarahhotels.com/?lang=en

Ravintola Andaluzijas suns

Ensimmäisenä päivänä kävimme lounaalla paikallisten suosimassa Andaluzijas suns ravintolassa, paikka on tosi viihtyisä, rento ja ruoka oli hyvää. Hintataso on aika edullinen, lounasruuat olivat 4-5.50€ (Heinäkuu 2021).

Andaluzijas suns

Lounaalla minulla ei ollut vielä kova nälkä joten söin savukinkulla täytetyn letun joka oli hyvää. Latviassa letut ja pannukakut kuuluvat monen ravintolan ruokalistaan sekä suolaisina että makeina.

Andaluzijas suns

Andaluzijas suns (Andalusialainen koira) on pikkaisen vanhan kaupungin turistialueiden ulkopuolella mutta ehdottomasti kannattaa käydä sillä on syystäkin on paikallisten suosima, lisätietoja: http://andaluzijassuns.lv/index.php/en/

Ravintola Kolonade

Ravintola Kolonade sijaitsee ihan vapauden patsaan vieressä puiston äärellä, sen terassilta on upea näkymä oopperaan päin. Ravintola on hyvin suosittu sekä paikallisten että matkailijoiden keskuudessa.

Kolonade
Kolonade

Ruoka oli todella hyvää. Alkuruuaksi söin herkullisen keiton jossa oli mereneläviä ja kookosta.

Olen käynyt Kolonad:essa aikaisemminkin ja minulle on tullut ”annoskateus” heidän kuuluisista lihapullistaan, joten tällä kertaa kokeilin niitä. Ja ovat syystäkin kuuluisia, lihapullat ovat täytä lihaa ja tumma mustapapukastike aivan taivaallista.

Jälkiruuaksi maistui raikas marjoilla kruunattua creme brulee.

Kolonade on viiniravintola joten viinivalikoima oli erinomainen ja sommelier osasi valita meille täydelliset viinit aterioille.

Kolonade
Seafood – coconut milk soup, seaweed marinated in sesame , chili olive oil
Kolonade
Kolonade Meatballs: Beef, potato confit, porcini, onion crisps, black bean sauce
Kolonade
Creme brulee

Palvelu oli erittäin ystävällistä ja ruokarajoitteisiin suhtauduttin vakavasti ja asiantuntevasti. Kolonade on suosittu joten on syytä tehdä pöytävaraus. Lisätietoja: http://kolonade.lv/en/

Valtera Restorans

Valtera on yksi Latvian kuuluisammista ja palkituimista ravintoloista ja sen on perustanut Valters Zirdziņš vuonna 2013. Ravintolan toiminta perustuu lähituotantoon ja lähes 90% kaikista raaka-aineista tulee paikallisilta toimittajilta, siksi myös ruokalista on hyvin kausiluontoinen.

Ravintola edustaa tyyliltään modernia latvialaista keittiötä, ja latviallisuus näkyy kaikkialla vahvasti. Suosittelen Valteraa lämpimästi nimenomaan sen takia että siellä saa ruokaa jossa on vahva paikallinen leima.

Aloitin keitolla joka oli tehty kylmään jogurttiin jossa oli rapeita raakoja vihanneksia. Keitto oli upea, konstailematon ja herkullinen, ja mitä tärkeintä se yllätti raikkaudella ja selkeillä mauilla.

Pääruoaksi valitsin jotain todella vaikeaa eli sienirisottoa jossa viiriäistä, myös tämä yllätti sillä mukana oli suolakurkkuja, jota sopivat siihen täydellisesti. Oli yksi parhaita risottoja mitä olen syönyt!

Jälkiruokana söin marjatortun jossa herukoita ja kardemumma kermaa, maut oli hyvin kotoisia ja sopi oikein hyvin päättämän tämän upean aterian (maistelin myös jälkiruokakuvan laidalla häämötäävää basilika jäätelöä joka oli ihan taivaallista).

Valtera

Valtera
Valtera
Talon oma leipä
Valtera
Cold Yoghurt Soup, Fresh vegetables, blackcurrant oil, lemongrass
Valtera
Mushroom Risotto with baked quail, pickled cucumbers.

Valtera
Berry dessert, choux pastry, cardamom cream

Valtera sijaitsee vanhassa kaupungissa hyvin lähellä tuomiokirkon toria, ravintola ei ole kovin iso ja se on hyvin suosittu joten pöytävaraus on välttämätön, lisätietoja: https://www.valterarestorans.lv/en/2660-2/

Riika

Riian vanhakaupunki toipuu hyvää vauhtia, turisteja oli vielä Heinäkuussa 2021 aika vähän ja suomalaisiin ei juurikaan törmätty. Vanhan kaupungin ulkopuolella toipuminen on ollut paljon nopeampaa. Vierailumme aikana koronarajoitukset olivat vielä Suomea kovempia ja niihin suhtaudutaan hyvin vakavasti. Koronapassi oli tärkeä pitää koko ajan mukana sillä se vaadittiin nähtäväksi usein.

Riika on väkiluvultaan Helsingin kokoinen kaupunki mutta sitä on turistin usein vaikea hahmoitta sillä turistitoiminta keskittyy omaksi saarekkeeksi muodostuneeseen vanhaan kaupunkiin joka on ihan täynnä ravintoloita, putiikkeja ja baareja. Vanhassa kaupungissa on helppo liikkua kävelen ja tunnelma on leppoisa.

Mutta jos menet vanhan kaupungin ulkopuolelle edessä on Helsingin kaltainen vilkas kaupunki omine alueineen, siltä löytyy myös tosi mielenkiintoisia alueita joista tulevissa blogipostauksissa lisää (samoin hintataso on niissä alhaisempi kuin vanhassa kaupungissa). Kauppakeskukset ja marketit sijaitseva vanhan kaupungin ulkopuolella mutta vanhassa kaupungissa on yksi korkeatasoinen kauppakeskus.

Vanhan kaupungin arkkitehtuuri on hyvin ainutlaatuista se on sekoitus monia tyylejä joten samalla kadulla lähes joka talo voi edustaa omaa tyyliään, tämä luo täysin ainutlaatuisen tunnelman.

Maahantulo

Matkustimme 26-28.7.21, tilanne maahanatulon suhteen muuttuu koko ajan joten tarkista ajankohtaiset säännökset aina ennen matkaa, en anna tässä postauksessa yksityiskohtaisia tietoja sillä tämä tiedot voi vanheta tosi nopeasti ja ovat silloin harhaanjohtavaa. Tässä pari hyödyllistä linkkiä:

https://valtioneuvosto.fi/maahantulon-rajoitukset

https://www.finnair.com/fi-fi/matkustusrajoituskartta

Meidän matkan aikana säännökset Latvian maahantuloon oli kevyet joten matka sujui nopeasti ja vaivattomasti.

Näkemisiin

Suurkiitos Latvian Travel :ille joka järjesti meille upean pressivierailun. Palaan todennäköisesti Riikaan vielä tämä kesän/syksyn aikana ja silloin pääteemana on olut.


Päivä Maarianhaminassa

Päivä Maarianhaminassa / Silja Serenade -risteily

Kaupallinen yhteistyö – Silja Line Suomi, Visit Åland

Pitkän matkustusvapaan kauden jälkeen oli suuri ilo kuin Silja Line Suomelta ja Visit Ålandilta tuli kutsu pressiristeilylle Maarianhaminaan, tartuin tähän mahdollisuuteen heti 😀 Matka tehtiin Silja Serenadella joka tekee kahden yön karanteenivapaita risteilyjä Maarianhaminaan 30.7.21 asti, maissa ollaan 8 tuntia joka riittää hyvin Maarianhaminaan tutustumiseen. 1.8 Silja Serenade siirtyy takaisin omalle Tukholman reitilleen, joten 30.7 jälkeen Maarianhaminaan pääsee reittilaivoilla Turusta.

Käsittelen tässä postauksesta sekä Maarianhaminaa kaupunkilomakohteena ja risteilyä Silja Serenadella (painopisteenä ruoka).

Päivä Maarianhaminassa

Purjealus Pommern

Aloitimme päivän tutustumalla Purjealus Pommern museolaivaan. Minulle viime vierailusta on jo yli 15 vuotta ja laiva teki jo silloin vaikutuksen, no täällä kertaa se teki vielä suuremman vaikutuksen.

Museolaivaa pidetään sellaisessa tilassa kuin miehistö olisi juuri jättänyt laivan. Vierailijat saavat kuulokkeet joista kuulu tarinaa merimiehen arkipäivästä 1930 luvulla kun Pommern tekee jokavuotisen matkansa Australiaan. Ääniopas on tahdistettu niin että se tunnista automaattisesti missä kohtaa laivaa olet ja kertoo siihen liittyvää tarinaa. Kokemus on tosi hieno ja tuo paljon sisältöä vierailuun.

Minulle vierailu Pommernilla oli matkan kohokohta ja teki minuun suuren vaikutuksen, tulisin Maarianhaminaa jo pelkässään tämän takia. Täältä saat lisätietoja laivasta: Pommern

Kapteenin hytti
Kapteenin ruokahuone
Verstas
Kapeenin tarjoilu/astiahuonne
Kansihytti
Näyttää siltä kuin miehistö olisi vain hetken poissa laivalta.
Lastiruumassa voit ottaa osaa uniikkiin ääni- ja valoinstallaatioon, joka kuvastaa niin myrskyä kuin tyyntä.

Museokäynti

Seuraavan vierailukohteena oli Ahvenanmaan taidemuseo / Kulttuurihistorian museo joka sijaitsee ihan kaupungin keskustassa. Näyttelyt oli ammattitaidolla toteutettu ja museossa on helppo vierailla (yhdessä tasossa). Lisätietoja Ahvenanmaan museoista saat osoitteesta : Ålands Museum

”Bland antenner och pistiller” valokuvakerho Obscuran näyttely.
Kulttuurihistorian museon pysyvä näyttely.
Taidemuseon puolellla oli näyttelynä moniaosaaja Lars Lerinin näyttely. Lars Leriniä pidetään yhtenä pohjoismaiden taitavimpana akvarellimaalareista.

Lounastauko

Herkullisen lounaan nautimme viihtyisässä tapasravintola Boquerianissa. Tarjolla oli tapaskori: Risotto con salsiccia, parmiggiano e prosecco, Paahdettu chèvre, Ahvenanmaan hunaja, salsa fresca, Pieni caesarsalaatti chilimarinoidulla katkarapulla, suolakurkkua, parmesaania, krutonkeja. Etenkin risotto oli todella herkullinen. Lisätietoja: Bouquerian.

Kahvitauko

Kahvitauon pidimme tunnelmallisessa Svarta Katten Kafeessa. Paikka on todella idyllinen ja leivonnaiset vievät kielen mennessään, lisätietoja : Svarta Katten

Valkosuklaa vadelma juustokakku.

Drinksut

Ennen paluutta laivalle nautimme vielä drinkit ravintola Indigon kesäterasilla jossa on tarjolla ammattitaidolla tehtyjä alkohollisia ja alkoholittomia juomia. Ravintolan puolella on tarjolla myös laaja ruokalista, lisätietoja: Indigo

Kaupunki

Maarianhamina on idyllinen ja kompakti kaupunki ja satama sijaitsee ihan sen kyljessä (josta kaupunkiin pääse myös ilmaiseksi Röde Orm -katujunalla). Tunnelma on leppoisa ja Maarianhaminalaiset ovat hyvin vieraanvaraisia ja positiivisia ihmisiä. Nähtävyyksien lisäksi kaupungissa on hyvät shoppailumahdollisuudet. Maarianhaminasta on hyvät yhteyden muualle Ahvenanmaata ja koska välimatkat ovat lyhyet moneen paikka ehtii päivän aikana. Lisätietoja: Visit Åland

Satama-alue Pommernilta katsottuna

2 yön ristely Silja Serenadella

Tavolata

Menomatkalla söimme illallisen Tavolata ravintolassa.

Salumi Misti
Salmone con Salsa agli Asparagi
Frutta Fresca e Zabaione
Tavoltassa tarjotaan myös suosittu erikoisaamiainen jonka voimalla jaksaa hyvin lounaaseen 😊

Bon Vivant

Paluumatkalla illastimme Bon Vivantissa jossa meille tarjottiin virolaisen keittiömestari Artur Kazaritskin suunnitteleman Menu Nordic illallinen. Kazaritski on Viron vuoden 2021 Bocuse d’Or kandidaatti. Kokonaisuus oli herkullinen, hyvin harkittu ja kaunis.

Norjalaista kuningasrapua, katajanmarjoja, juuriselleripyreetä ja samppanja-Beurre Blanc -kastiketta
Turskaa voissa, savustettua lardoa, tuoretta kurkkua ja kermaista yrttikastiketta
Paahdettua ja sienillä täytettyä viiriäistä Järveotsan tilalta, tryffeli-perunapyreetä
Paistettu omenamousse, sitruuna-jugurttikermaa ja karamelli-kama -crumble
Upeat viinit oli valittu ammattitaidolla.

Silja Serenade

30 vuotias Silja Serenade ja sen sisaralus Silja Symphony tarjoavat yhä jotain ainutlaatuista mitä muilla Suomenlahden ja Itämeren autolautoilla ei ole. Näillä laivoilla on mielestäni se aito risteilyn tunne jonka tuntee heti kun astuu laivaan, puisen kannen tuoksu, promenaden valot, kaupat, ravintolat..  tähän ei kyllästy.

Yksi asia kuitenkin nousee Silja Serenadella eritysasemaan, ja se on henkilökunta. Henkilökunnan keskinäinen hyvä kemia heijastuu siihen kuinka asiakkaita palvellaan. Palvelu on iloista, ammattitaitosta ja heillä on aikaa kuluneella asiakkaan höpötyksiä (ja höpisevät takaisin) 😊

Serenaden ja Symphonyn ainutlaatuinen promenade säväyttää aina!
Serenadella on runsaasti ulkokansia joista voi nauttia upeasta auringonlaskusta.

Kiitos matkasta Silja Line Suomi ja Visit Åland!


Kaje Oy Erikoiskahvit

Saisiko olla kuppi kahvia?

Kaupallinen yhteistyö Kaje Oy

Me Suomalaiset rakastamme kahvia ja se on myös tärkeä osa sosiaalista kanssakäymistä. Kokoukset, tapaamiset, perhejuhlat…. alkavat yleensä lauseella ”saisiko olla kuppi kahvia?”. Aikaisemmin kyse oli lähes aina kupista vaaleapaahtoista suodatinkahvia, mutta nykyjään kyse voi olla myös erikoiskahvista.

Itse pidän toki yhä ihan peruskahvista, mutta juon pääsääntöisesti Cafe Latte:a, tykkään kuitenkin paljon siitä että saan testailla monenlaisia kahveja ja en ole siinä yksin. Yhä useampaa kiinnosta, ei vain eri tavat tehdä kahvia, vaan myös eri kahvilaadut ja sekoitukset.

Myös tieto siitä mistä kahvipavut on lähtöisin ja kuinka vastuullisesti ne on viljelty ja paahdettu, on nykyjään tärkeää. Itselleni on myös tärkeä pienetuottajien erikoiskahveissa että kahvin paahtajat ovat intohimoisesti ammattiinsa suhtautuvia ammattialaisia.

Kaje Oy pyysi minua maistelemaan heidän maahantuomia De la Sierra – erikoiskahveja, kyseessä on Ranskassa paahdettua ja vastuullisesti Latinalaisessa Amerikassa tuotettua kahvia. De la Sierra hallitsee koko valmistusprosessia papujen hankinnasta paahtamiseen, näin tiedetään tarkkaan mistä kahvi on lähtöisin ja he voivat maksaa viljelijöille markkinahintaa korkeamman hinnan pavuista.

Paahtimo edustaa mielestäni ”Craft Coffee” tyypistä valmistajaa, jossa käsityön leima on vahva ja koko prosessia kuvaa intohimo lajiin, laadusta ei tingitä ja lopputuloksena on jotain joka erottuu massasta.

El Salvadorissa, De la Sierra omistaa myös itse 40 hehtaarin kahviviljelmän, näin heille on tuttua koko kahvin tekemisen prosessi, papujen kasvattamisesta paahtamiseen. Tilalla he työllistävät 40 ihmistä ympäri vuoden ja sadonkorjuun aikaan he työllistävät 120 ihmistä, mutta se mikä tekee tästä kiinnostavaa on, että palkatessaan yhden jäsenen perheestä, he palkkaavat kaikki perheenjäsenet, sillä ehdolla että heidän lapset käyvät koulua.

Tällä hetkellä heillä on valikoimissa 4 kahvia; Tummapaahtoinen Red Bourbon, vaaleapaahtoinen Castillo Colombia sekä sekoitukset, keskipaahtoiset Blend #1 (Red Bourbon & Caturra) ja Blend #2 (Red Bourbon & Castillo).

Kahvit, jotka Kaje Oy tuo Suomeen, on valmistettu erikseen Suomen markkinoita varten. Kaikki kahvit ovat 100% Arabicaa ja ovat saanet korkeat ”cupping” pisteet (84.25-87). ”Cupping” on Specialty Coffee Associationin (SCA) Arabica kahvipavuille antama laatuluokitus.

Maistaminen

Heti paketteja avatessa olin jo osittain myyty, sillä tuoksut ovat aivan taivaallisia. Kahvissa tuoksu on todella tärkeä, kahvin tuoksu on se, joka saa ”kahvihampaan” heräämään tosissaan ja mielestäni vastapaahdetun kahvin tuoksu on yksi parhaita tuoksuja maailmassa.

Ensimmäisenä maistoin tummapaahtoista Red Bourbon:ia, josta tein espresson. Kahvin maku on hyvin suklainen ja intensiivinen ja koska siinä on vähän makeutta, mutta ei paljon hapokkuutta, se sopii erinomaisesti juotavaksi mustana. Tosin se maistui myös eriomaisesti ranskalaistyylisenä maitokahvina.

Vaaleapaahtoisesta Castillo Colombia:sta tein Cafe Latte:n, johon se sopii erinomaisesti sillä maussa on karamellia ja kermaa, jotka korostaa maidon makua.

Keskipaahteisesta Blend #1:stä tein Americanon (kuin Suomalainen kahvi, mutta tehty espressokoneella), maussa on Red Bourbon lajikkeen syvyyttä, mutta Caturra tuo mukaan myös vähän hapokuutta, eli sopii hyvin juotavaksi kahvimukista, ja on mielestäni hyvin Suomalaiseen makuun sopiva, etenkin jos valmistaa tämän suodatinkahvina.

Keskipaahteista Blend #2:sta kokeilin sekä maidolla että ilman ja maistu kumpaakin hyvin, tämä on hyvä ”moniottelija” eli sopii monenlaisen kahvin valmistukseen.

Yleisesti ottaen kaikissa oli selvästi valmistajalle ominainen makuprofiili, mikä on hyvä asia, sillä se tarkoittaa mielestäni sitä että paahtaja on nähnyt vaivaa, jotta makuprofiili on tunnistettavissa. Oma suosikkini on Red Bourbon, joka ehdottomasti kuuluu parhaimpiin kahveihin, jota olen maistanut (olen oikeasti sitä mieltä, vaikka tämä on kaupallinen yhteistyö).

Ainoa pieni miinus tulee pikkaisen tylsistä pakkauksista, mutta tämä on monen vastaavan ”craft coffee” valmistajan kohdalla sama juttu, pakkaukset ovat käytännöllisiä ja niillä ei hirveästi briljeerata.

Kaje oy myy kahvejaan kuluttajille verkkokaupasaan , mutta myös kahviloille suoraan. (Saatavilla on myös määräaikaistilaus, jossa he toimittavat kahvit kerran kuukaudessa kolmen kuukauden ajan). Suosittelen testaamaan ja tukemaan kotimaisia yrittäjiä. Voit lukea Kaje Oy:stä lisää heidän verkkosivuilla https://kajeoy.fi/ , jossa sijaitsee myös heidän verkkokauppa.

P.S Kuvassa oleva kahvikoneeni on: Sage Barista Express


Seuraa Mukana Maku ruokablogia:

FacebookInstagramTwitterPinterest – TikTok