kotitekoinen kanakebab

Kanakebab

Uudelleen postaus vuodelta 2018.

Kanakebab on helpompi ja nopeampi valmistaa kotona kuin punaisen lihan kebab. Kanan jauheliha sekoittuu luonnostaan tasaiseksi massaksi, joten sitä ei tarvitse erikseen ajaa tehosekoittimen läpi jotta koostumus olisi ”kebabmainen”

Ainekset

  • 400g kanan tai broilerin -jauhelihaa
  • 1 ½ tl suolaa
  • 1 tl rouhittua mustapippuria
  • 1 tl makeaa savupaprikajauhetta
  • 1-2 tl juustokuminaa (oman maun mukaan)
  • 1 tl valkosipulijauhetta
  • 1 tl sipulijauhetta
  • ripaus cayennepippuria
  • oliiviöljyä sivelyyn
  • alumiinifoliota paistamiseen

Ohje

Sekoita jauheliha ja mausteet kunnolla keskenään. Muotoile taikinasta noin käsivarren paksuinen limppu, sivelle se kunnolla oliiviöljyllä. Sivele vielä alumiinifolion sisäpinta oliiviöljyllä, tee kebablimpusta tiivis paketti alumiinifolion sisään, käytä mielellään kahta kerrosta alumiinifoliota.

Laita kebablimppu 125 asteiseen uunin 1 ½ tunniksi. Käytä sellaista astiaa johon voi valua nestettä. Ota kebab uunista ja anna jäähtyä ennen kuin poistat alumiinifolion.

Leikkaa kebabista pystysuunnassa terävällä veitsellä ohuita suikaleita. Paista tai grillaa suikaleet tai käytä lämmitettynä sellaisenaan pitaleivän välissä, riisin kanssa, salaatissa tai vaikka pizzan päällä.

kanakebab

Kanakebabin kanssa maistuu myös hyvin itse tehty kebabkastike , jogurttikastike ja pita leipä.


Seuraa Mukana Maku ruokablogia:

FacebookInstagramTwitterPinterest – TikTok



Kebab-jauhelihavartaat

Kebab jauhelihavartaat ja kebab hodarit

Kebab jauhelihavartaat joita myös kepakoiksi kutsutaan on helppo ja nopea grilliruoka joka maistuu monelle. Nämä vartaat on maustetut kebab tyylisesti mutta näitä on helppo tuunata itse.

En käytä näissä tällä kertaa mitään sidosaineita tai jatkeita kuten kananmunaa tai korppujauhoja, näin koostumus on hyvin kiinteän lihamainen. Siksi on myös tärkeää käyttää grilliöljyä tai marinadia kun grillaa jotta vartaat eivät kuivu (kuvan vartaat on tehty broileri-nauta jauhelihasta).

Ainekset

  • 400g jauhelihaa
  • 1 ½ tl suolaa
  • ½ tl rouhittua mustapippuria
  • ¼ tl juustokuminaa
  • ½ tl makeaa savupaprikajauhetta
  • 1 tl sipulijauhetta
  • 1 tl valkosipulijauhetta
  • 1 mm (1 ml) cayenne pippuria
  • grilliöljyä
  • 4 puista 25 cm grillitikkua

Ohje

Sekoita jauheliha ja mausteet niin että mausteet ovat tasaisesti taikinassa, mutta älä vaivaa liikaa. Muotoile jauhelihasta 4 noin 15cm pitää tankoa, ja sivele ne kunnolla grilliöljyllä, työnnä tikku tankoon niin että se tulee ulos yläpäästä ja muotoile vielä tanko takaisin muotonsa.

Grillaa vartaita mieluiten epäsuoralla tulella käännellen ja lisää grilliöljyä aina kun kuivavat.

Syö vartaat salaatin ja/tai perunoiden kanssa ja dippaa niitä halutessasi johonkin hyvään kastikkeeseen.

Kebab hodarit

Vinkki: voit syödä kebab jauhelihavartaat myös hotdog sämpylän välissä, sinulle sopivilla lisukkeilla.

kebab hodari

Seuraa Mukana Maku ruokablogia:

FacebookInstagramTwitterPinterest


Grillattu Vöner

Grilli Vöner

Pidän seitan pohjaista ”kebab” viipaleista kuten Vöner ja Vebab.

Jääkaapissa oli tänään yksi paketti Vöneria ja mietin miten sen saisi grillattua? Se on pakattu tiiviiseen muovipakettiin, josta välillä on pikkasen hankalaa saada viipaleet erikseen. Entäs jos sen jättää sellaiseksi ”limpuksi” kun mitä se tulee paketista ja grillaa sen?

Ei muuta kuin kokeilemaan ja uusi vakigrillattava on syntynyt 😊

Aineset

  • 1 paketti Vöner viipaleita (200g)
  • Paksua BBQ kastiketta
  • Grilli

Ohje

Ota Vöner limppu varovasti pois muovipaketistaan niin ett se pysyy ehjänä. Sivelle sen päälle reilusti paksua BBQ kastiketta ja anna sen seistä huoneenlämmössä noin 30 minuuttia. Grillaa keskilämmöllä ja sivele tarvittaessa lisää BBQ kastiketta päälle. Käännä välillä varovasti kunnes ”Vönerlimppu”  on saanut pinnalle kunnolla väriä.

Tarjoille kuten tarjoaisit grillattua lihaa.

Seuraa Mukana Maku ruokablogia:

FacebookInstagramTwitterPinterest


kotitekoinen kanakebab

Kotitekoinen Kanakebab

Kanakebab on helpompi ja nopeampi valmistaa kotona kuin punaisen lihan kebab. Kanan jauheliha sekoittuu luonnostaan tasaiseksi massaksi, joten sitä ei tarvitse erikseen ajaa tehosekoittimen läpi jotta koostumus olisi ”kebabmainen”

Ainekset

  • 400g kanan tai broilerin -jauhelihaa
  • 1 ½ tl suolaa
  • 1 tl rouhittua mustapippuria
  • 1 tl makeaa savupaprikajauhetta
  • 1-2 tl juustokuminaa (oman maun mukaan)
  • 1 tl valkosipulijauhetta
  • 1 tl sipulijauhetta
  • ripaus cayennepippuria
  • oliiviöljyä sivelyyn
  • alumiinifoliota paistamiseen

Ohje

Sekoita jauheliha ja mausteet kunnolla keskenään. Muotoile taikinasta noin käsivarren paksuinen limppu, sivelle se kunnolla oliiviöljyllä. Sivele vielä alumiinifolion sisäpinta oliiviöljyllä, tee kebablimpusta tiivis paketti alumiinifolion sisään, käytä mielellään kahta kerrosta alumiinifoliota.

Laita kebablimppu 125 asteiseen uunin 1 ½ tunniksi. Käytä sellaista astiaa johon voi valua nestettä. Ota kebab uunista ja anna jäähtyä ennen kuin poistat alumiinifolion.

Leikkaa kebabista pystysuunnassa terävällä veitsellä ohuita suikaleita. Paista tai grillaa suikaleet tai käytä lämmitettynä sellaisenaan pitaleivän välissä, riisin kanssa, salaatissa tai vaikka pizzan päällä.

kanakebab

Kanakebabin kanssa maistuu myös hyvin itse tehty kebabkastike , jogurttikastike ja pita leipä.


kebab kastike

Kebab kastike

Olen viime aikoina ihastunut seitan-pohjaiseen Vöner:iin. Joten ”kebab” aterioiden määrä on meillä ollut rajussa nousussa. Muokkasin jo 90 luvulla tekemääni kebab kastiketta nykypäivään ja nimenomaan Vöner mielessä, mutta kastike sopii erinomaisesti myös lihapohjaiseen kebabiin.

Tämä kastike on hyvin mieto, mutta jos haluat siihen potkua niin lisää chiliä.

Ainekset

  • 1 sipuli
  • 3 tl valkosipulitahnaa
  • 70g tomaattipyreetä
  • 500g paseerattua tomaattia
  • 2 tl juustokuminaa
  • ½ tl rouhittua mustapippuria
  • 1 tl paprikajauhetta
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl sokeria
  • 1 rkl sitruunamehua
  • oliiviöljyä paistamiseen

Ohje

Silppua sipuli pieneksi. Laita paistinapannuun oliiviöljyä, kun se on lämmintä lisää pilkottu sipuli ja valkosipulitahna. Paista kunnes sipuli on läpikuultavaa ja on saanut vähän väriä. Lisää tomaattipyree, juustokumina, paprikajauhe ja mustapippuri, paista noin minuutti. Lisää paseerattu tomaatti, suola, sokeri ja sitruunamehu. Anna kiehua hiljalleen noin 5 minuuttia.

Jäähdytä hyvin ennen käyttö ja säilytä jääkaapissa (säilyy hyvin vähintään viikon).

Tarjoiluehdotus

Thai kepakot

Jauhelihakepakot ovat nopea ja helppo tapa tehdä maittavaa grilliruokaa. Usein ne tehdään niin että sopivat myös lasten makuun, mutta välillä haluaa tehdä aikuisten makuun sopivia versioita.

Thai keittiö on monelle Suomalaiselle aika tuttu ja kun ei ihan vedän yli mausteiden kanssa niin Thai tyyppinen maustaminen sopii monelle.

Thai kepakot

Ainekset

  • 400g naudan jauhelihaa
  • 1 kananmuna
  • 1 rkl osterikastiketta
  • 1 rkl kalakastiketta
  • 4 tl valkosipulitahnaa
  • 1 rkl Sriracha chili kastiketta
  • 1 tl suolaa
  • 2 rkl korianteritahnaa
  • 2 rkl limemehua
  • 2 tl paahdettua seesam öljyä
  • 6 puutikkua
  • Ruokaöljyä

Ohje

Sekoita ainekset kulhossa ja anna makujen vetäytyä noin 20 minuuttia, liota puutikkuja vedessä yhtä kauan. Muotoile taikinasta 6 pitkän mallista kepakkoa, sivelle ne reilusti ruokaöljyllä. Laita ne grilliin joka vasta lämpenee, kääntele kunnes ovat kiinteitä, ota grillistä pois. Pistä tikut kepakkoihin niin että ovat lähes läpi, kun grilli on kuuma laita kepakot takaisin grilliin ja grillaa niitä kunnes niissä on kaunis grillattu pinta, sivelle aina välillä ruokaöljyllä jotta pinta ei kuivahda.


Esisavustetut kalkkunakebabit

Tänä kesänä sähkösavustin on ollut meillä kovassa käytössä, ja yksi yhä suositumpi käyttötapa on ollut käyttää sitä esikypsentämiseen. Tällöin etenkin grilliruokaan tulee aitoa puusavun makua ja tuoksua. Esimerkkinä tällä kertaa kalkkunakebabit joissa on vähän potkua.

esisavustetut kalkkunakebabit

Ainekset

  • 400g kalkkunan jauhelihaa
  • 4 valkosipulin kynttä
  • 1 tl sinappijauhetta
  • 1 tl makeaa savupaprikajauhetta
  • 1 ½ tl suolaa
  • 3 rkl tomaattipyreettä
  • 2 tl punaviinietikkaa
  • ½ tl sokeria
  • 2 tl sitruunamehua
  • 2 tl Sriracha chilikastiketta
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 6-7 puista BBQ-tikkua
  • Oliiviöljyä sivelemiseen

Ohje

Laita BBQ-tikut veteen liottumaan. Purista valkosipuli puristimella kalkkunan jauhelihan joukkoon, lisää muut ainekset, sekoita kunnes tasainen massa. Muotoile öljysillä käsillä 6-7 ”avomaakurkun” muotoista pihviä. Laita ne kuumuutta ja savua kestävään astiaan, savusta niitä sähkösavustimella 15 minuuttia. Sammuta savustin ja anna sen rauhoittua noin 5 minuuttia ennen kuin otat ne sieltä pois.

Työnnä BBQ-tikut kebabeihin, sivelee niitä oliiviöljyllä ja grillaa tai paista niitä hetki niin että saavat väriä pintaan (ei liian kauan, että eivät kuivaa ja hajoa).

Kalkkunakebabien kanssa maistuu erinomaisesti grilliketsuppi