Syksy on hyvä tekosyy valmistaa lohdullisia ja meheviä pataruokia. Lisäksi vihannekset ja juurekset ovat syksyllä tuoreita ja edullisia joten niitä voi käyttää reilusti ja niitten maku on parhaimmillaan. Tämän pataruuan ainekset haudutetaan tummassa lager oluessa joka antaa siihen oman hiukan maltaisen makunsa.

Ainekset
- 400g naudan kuutioitua palapaistia
- 150g pekonia (porsas tai kalkkuna)
- 75g chorizo makkaraa
- 2 sipulia
- 250g tuoreita kantarelleja
- 2 porkkanaa
- 50g tuoreita vihreitä palkopapuja
- 4 valkosipulin kynttä
- noin ½ purjo
- 5 dl tummaa lager olutta
- 1 kasvisliemikuutio
- 50g tomaattipyreetä
- 2 tl suolaa
- 1 tl sokeria
- 1 rkl balsamico etikkaa
- ½ tl mustapippuria
- ½ tl maustepippuria
- rypsiöljyä paistamiseen
Ohje
Paloittele sipuli, pilko valkosipuli, kuutio porkkanat, paloittele purjo ja leikkaa vihreät pavut 2-3 osaan. Leikkaa pekoni noin 1 ½ cm viipaleisin ja kuutio chorizo.
Lisää paistinpannun sen verran rypsiöljyä että pohja lähes täytyy, kun öljy on kuumaa lisää paloiteltu sipuli ja pilkotut valkosipulin kynnet ja paista kunnes sipuli on vähän läpikuultavaa, lisää purjo ja paista kunnes sipulissa on vähän väriä, lisää vihreä palkopavut ja kääntele hetken. Siirrä seos uuninkesävään kannelliseen pataan.
Älä pese paistinpannua vaan laita paistinpannuun chorizo ja pekoni ja paista kunnes kummastakin on irronnut kunnolla rasvaa. Siirrä chorizo/pekoni seos pataan. Älä pese pannua vaan lisää siihen jälleen sen verran rypsiöljyä että pohja täyttyy, kun öljy on kuumaa paista palapaisti kuutiot kahdessa erässä niin että niissä on vähän paistopintaa ja siirrä paistetut kuutiot pataan.
Älä vieläkään pese tai huuhtele paistinpannua vaan lisää siihen tomaattipyree, kääntele sitä hetken ja lisää olut, kasvisliemikuutio, suola, sokeri, balsamico etikka, mustapippuri ja maustepippuri. Anna seoksen kiehua paistinpannulla kunnes kasvisliemi on täysin liuennut. Kaada seos muitten ainesten päälle pataan, ja sekoita. Laita pataan kansi päälle.
Laita pata 175c asteiseen uunin 1 ½ tunniksi, ota pata uunista. Laita paistinpannuun pari lusikallista rypsiöljyä ja paista kanttarellit niin että niissä on vähän paistopintaa, lisää paistetut kanttarellit pataan ja laita pata uuniin vielä 10 minuutiksi hautumaan ilman kantta.
Voit käyttää lisukkeena, riisiä, perunaa, pastaa tai esimerkiksi kukkakaaliriisiä.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.