Pata broilerin paistisuikaleista

Pata broilerin paistisuikaleista

Broilerin paistisuikaleissa on enemmän makua kuin fileesuikaleissa, niissä on myös enemmän rasvaa joten ne säilyvät paremmin mehevinä. Ne eivät ole niin säännöllisen muotoisia kuin fileet, mutta niitä voi käyttää hyvin samalla tavalla.

Ne ovat myös edullisempia kuin fileet ja sopivat mielestäni erityisen hyvin kastikeisiin ja patoihin.

Ainekset

  • 500g Broilerin paistisuikaleita
  • 2 sipulia
  • 5 valkosipulin kynttä
  • 70g tomaattipyreetä
  • n. 1 dl vettä
  • 2 dl kermaa
  • 2 dl punaviiniä
  • ½ tl mustapippuria
  • 1 tl rakuunaa
  • 1 rkl pizzamausteetta
  • 1 tl savuaromia
  • 1 tl balsamico etikkaa
  • 2 tl suolaa
  • 1 tl sokeria
  • 2 tl soijakastiketta
  • 2 rkl sitruunamehua
  • 1 sriracha chilikastiketta
  • 1 rkl suurustetta (esim maizena)
  • 3 rkl oliiviöljyä

Ohje

Pilko sipuli ja valkosipuli. Laita paistinpannuun oliiviöljy, kun se on kuumaa lisää sipuli ja valkosipuli, paista kunnes sipuli on läpikuultavaa. Liisää tomaattipyree ja mustapippuri, paista hetki niin että tomaattipyree vähän paahtuu. Lisää 1 dl vettä ja sekoita niin että tomaattipyree liukenee veteen.

Lisää broilerin paistisuikaleet, paista hetki, lisää punaviini, rakuuna, pizzamauste, soijakastike, sitruunamehu, balsamico, suola, sokeri, savuaromi, sriracha ja suuruste. Anna kiehahtaa ja lisää kerma, sekoita.

Siirrä seos pataan tai kannelliseen vuokaan ja anna kypsyä 200 asteisessa uunissa 45 minuuttia (lisää vettä jos seos on liian paksua).

Tarjoile riisin, pastan tai perunamuusin kanssa.

 


Seuraa Mukana Maku ruokablogia:

FacebookInstagramTwitterPinterest


Täyteläinen lihapullapata

Täyteläinen lihapullapata

Teen usein Sunnuntaina pataruokia, useimmin pääruokaaineena on nauta, porsas tai kana, kuutioina tai suikaleina. Kerran kysyin että mitä haluatte pataan tällä kertaa? Huutoäänestyksen tuloksen oli lihapullia, no niinpä syntyi sitten tämä lihapullapata ohje 😊

Kastike on hyvin samakaltainen kun mitä usein käytän naudan palapaistin kanssa. Lihapullat ovat kiinteitä täyslihapullia jotka kestävät hyvin haudutusta, joten jauhelihan tulee olla mielellään hyvälaatuista. Voit toki käyttää myös hyvälaatuisia kiinteitä valmiita lihapullia joita löytyy esim. pakasteena

Ainekset

Lihapullat

  • 400g vähärasvaista jauhelihaa
  • ½ tl mustapippuria
  • ¼ tl maustepippuria
  • ½ tl suolaa
  • ½ tl sokeria
  • oliiviöljyä paistamiseen

Pata

  • 200g tuoreita herkkusieniä
  • 2 sipulia
  • 4 valkosipulin kynttä
  • 75g tomaattipyreetä
  • 2 rkl Välimeren yrttisekoitusta
  • 1 tl suolaa
  • ½ tl mustapippuria
  • 1 rkl fondia (liha, kasvis tai kana)
  • ½ tl makeaa savupaprikajauhetta
  • 2 dl vettä
  • 2 ½ dl ruokakermaa
  • 1 rkl worcesterkastiketta
  • oliiviöljyä paistamiseen

Ohje

Pilkkoa sipuli ja valkosipuli.

Sekoita jauheliha, ½ tl mustapippuria, ¼ tl maustepippuria, ½ tl suolaa ja ½ tl sokeria keskenään kunnolla kulhossa. Pyöritä öljyisillä käsillä noin 18 lihapullaa. Laita paistinpannuun sen verran oliiviöljyä että pinta peittyy, kun öljy on kuumaa paista lihapullia keskilämmöllä kunnes ne ovat kiinteitä ja niissä on vähän paistopintaa. Siirrä lihapullat uunikestävään kannelliseen pataan, älä kaada rasvaa pois.

Laita pannuun jossa rasva pilkottu sipuli ja valkosipuli, paista kunnes sipuli on läpikuultavaa. Lisää tomaattipyree, ½ tl mustapippuria, makea savupaprikajauhe ja Välimeren yrttisekoitus, paista hetki. Lisää vesi, 1 tl suolaa, fondi ja worcesterkastike ja lopulta kerma. Sekoita ja anna lämmetä hetki.

Kaada kastike padassa olevien lihapullien päälle ja sekoita. Laitaa kansi päälle ja pata 150 asteisen uuniin kypsymään tunniksi.

Kun pata on ollut uunissa lähes tunnin niin pilko herkkusienet. Laita paistinpannuun sen verran oliiviöljyä että pohja peittyy, kun öljy on kuumaa lisää pilkot herkkusienet. Paista kunnes sienet alkavat saamaa vähän väriä. Ota pata uunista ja lisää herkkusienet pataan, sekoita. Laita pata takaisin uunin vielä 20 minuutiksi. Lisää kermaa tai vettä jos pata on liian paksua.

Tarjoile riisin, pasta tai perunoiden kanssa.


Tumma nauhanlihapata mustapavuilla

Tumma naudanlihapata mustapavuilla

Kun illat pimenee tekee mieli täyteläisiä pataruokia. Yritän joka syksy kehittää pikkaisen erillaisen pataruuan, tällä kertaa tein aika yksinkertaisen padan josta tuli hyvin tumma ja jota haudutetaan 2 tuntia niin että liha on todella mureeta.

Ainekset

  • 400g naudan kuutioitua palapaistia
  • 380g mustapapuja suolaliemessä
  • 2 sipulia
  • 4 valkosipulin kynttä
  • 5 dl punaviiniä
  • 1 lihaliemikuutio
  • 2 rkl tomaattipyreetä
  • 1 tl nestemäistä savuaromia
  • 1 rkl hoisin kastiketta
  • 2 tl suolaa
  • 2 tl sokeria
  • 1 tl mustapippuria
  • rypsiöljyä paistamiseen

Ohje

Paloittele sipuli, pilko valkosipuli. Lisää paistinpannun sen verran rypsiöljyä että pohja lähes täytyy, kun öljy on kuumaa lisää paloiteltu sipuli ja pilkotut valkosipulin kynnet ja paista kunnes sipuli on vähän läpikuultavaa. Siirrä seos uuninkesävään kannelliseen pataan.

Älä pese pannua vaan lisää siihen jälleen sen verran rypsiöljyä että pohja täyttyy, kun öljy on kuumaa paista palapaisti kuutiot kahdessa erässä niin että niissä on vähän paistopintaa ja siirrä paistetut lihakuutiot pataan.

Älä vieläkään pese tai huuhtele paistinpannua vaan lisää siihen tomaattipyree ja mustapippuri, kääntele hetken ja lisää punaviini, lihaliemikuutio, hoisin kastike, savuaromi, suola ja sokeri, anna seoksen kiehua paistinpannulla kunnes lihaliemi on täysin liuennut. Kaada seos muitten ainesten päälle pataan, ja sekoita. Laita pataan kansi päälle.

Laita pata 175c asteiseen uunin 1 tunniksi ja 45 minuutiksi, ota pata uunista. Valuta ja huuhtele mustapavut ja lisää ne pataan, laita pata uuniin vielä 15 minuutiksi hautumaan.

Voit käyttää lisukkeena riisiä, perunaa tai pastaa.


Broileripata

Broileripata

Etenkin pyhäisin tekee mieli ”jotain pataruokaa”. Usein tämän mieliteon lopputuloksena on jokin naudanlihapata mutta tällä kertaa päätinkin ottaa raaka-aineeksi broilerin.

Ainekset

  • noin. 500g broilerin sisäfilettä
  • 120g broilerinpekonia
  • 200g tuoreita herkkusieniä
  • 200g pakasteherneitä
  • 5dl Flora Ruoka 7% (tai kevytkermaa)
  • 2 sipulia
  • 4 tl valkosipulitahnaa
  • 30g tomaattipyreetä
  • 2 tl suolaa
  • 1 tl sokeria
  • 2 rkl soijakastiketta
  • 2 rkl sitruunamehua
  • 2 tl paahdettua seesamiöljyä
  • 1 tl valkopippuria
  • Rypsiöljyä

Ohje

Viipaloi sienet ja broileripekoni, kuutioi sipulit ja paloittele broilerin sisäfileet sopivan kokoisiksi paloiksi. Laita paistinpannuun sen verran rypsiöljyä että pohja peittyy, kun on kuumaa lisää sipulit, valkosipuli ja sienet. Paista kunnes sipuli ja sienet ovat saaneet väriä, siirrä sipuli/sieniseos pataan. Lisää pannuun tilkka rypsiöljyä, paahdettu seesamiöljy ja broileripekoni, kun pekoni on saanut vähän väriä, lisää paloittelut broilerin sisäfileet, jatka paistamista kunnes broileri on valkoista.

Lisää tomaattipyree ja soijakastike ja paista vielä hetken, lisää pakasteherneet, sitruunamehu, pippuri, suola ja sokeri. Kun herneet ovat sulaneet lisää seos pataan. Lisää Flora Ruoka pataan ja sekoita. Laita pata 175 asteiseen uuniin ja anna hautua 60 minuuttia.

Tarjoile basmati tai jasmin riisin kanssa.


Maltainen syyspata

Syksy on hyvä tekosyy valmistaa lohdullisia ja meheviä pataruokia. Lisäksi vihannekset ja juurekset ovat syksyllä tuoreita ja edullisia joten niitä voi käyttää reilusti ja niitten maku on parhaimmillaan. Tämän pataruuan ainekset haudutetaan tummassa lager oluessa joka antaa siihen oman hiukan maltaisen makunsa.

Maltainen syyspata

Ainekset

  • 400g naudan kuutioitua palapaistia
  • 150g pekonia (porsas tai kalkkuna)
  • 75g chorizo makkaraa
  • 2 sipulia
  • 250g tuoreita kantarelleja
  • 2 porkkanaa
  • 50g tuoreita vihreitä palkopapuja
  • 4 valkosipulin kynttä
  • noin ½ purjo
  • 5 dl tummaa lager olutta
  • 1 kasvisliemikuutio
  • 50g tomaattipyreetä
  • 2 tl suolaa
  • 1 tl sokeria
  • 1 rkl balsamico etikkaa
  • ½ tl mustapippuria
  • ½ tl maustepippuria
  • rypsiöljyä paistamiseen

Ohje

Paloittele sipuli, pilko valkosipuli, kuutio porkkanat, paloittele purjo ja leikkaa vihreät pavut 2-3 osaan. Leikkaa pekoni noin 1 ½ cm viipaleisin ja kuutio chorizo.

Lisää paistinpannun sen verran rypsiöljyä että pohja lähes täytyy, kun öljy on kuumaa lisää paloiteltu sipuli ja pilkotut valkosipulin kynnet ja paista kunnes sipuli on vähän läpikuultavaa, lisää purjo ja paista kunnes sipulissa on vähän väriä, lisää vihreä palkopavut ja kääntele hetken. Siirrä seos uuninkesävään kannelliseen pataan.

Älä pese paistinpannua vaan laita paistinpannuun chorizo ja pekoni ja paista kunnes kummastakin on irronnut kunnolla rasvaa. Siirrä chorizo/pekoni seos pataan. Älä pese pannua vaan lisää siihen jälleen sen verran rypsiöljyä että pohja täyttyy, kun öljy on kuumaa paista palapaisti kuutiot kahdessa erässä niin että niissä on vähän paistopintaa ja siirrä paistetut kuutiot pataan.

Älä vieläkään pese tai huuhtele paistinpannua vaan lisää siihen tomaattipyree, kääntele sitä hetken ja lisää olut, kasvisliemikuutio, suola, sokeri, balsamico etikka, mustapippuri ja maustepippuri. Anna seoksen kiehua paistinpannulla kunnes kasvisliemi on täysin liuennut. Kaada seos muitten ainesten päälle pataan, ja sekoita. Laita pataan kansi päälle.

Laita pata 175c asteiseen uunin 1 ½ tunniksi, ota pata uunista. Laita paistinpannuun pari lusikallista rypsiöljyä ja paista kanttarellit niin että niissä on vähän paistopintaa, lisää paistetut kanttarellit pataan ja laita pata uuniin vielä 10 minuutiksi hautumaan ilman kantta.

Voit käyttää lisukkeena, riisiä, perunaa, pastaa tai esimerkiksi kukkakaaliriisiä.


Helppo naudanliha-sipulipata

Monessa kodissa syödään usein sunnuntaisin lihapataa, niin myös meillä. On kuitenkin sunnuntaipäiviä jolloin haluaa päästä vähän helpommalla ja silloin oivan avun antaa vanha kunnon pussisipulikeitto.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pussisipulikeittoa käytetään usein lihapullien, pihvien ja murekkeiden mausteena mutta se sopii myös einomaisesti lihapataan.

Ohje
  • 500g naudan paistisuikaleita
  • 1 pussi sipulikeittoa-ainesta (käytetään myös nimeä ranskalainen sipulikeitto)
  • n. 6 dl vettä
  • ½ tl mustapippuria
  • ½ tl maustepippuria
  • 2 tl balsamico etikkaa
  • 1 rkl worchester kastiketta
  • 3 rkl oliiviöljyä
  • (suolaa)

Kuumenna oliiviöljy pannulla niin että se hiukan savuaa, lisää paistisuikaleet ja paista niitä kunnes ne ovat kauniin paistuneet. Lisää 6 dl vettä, sipulikeittoaines, mustapippuri, maustepippuri, balsamico etikka ja worchester kastike. Lämmitä kunnes seos kiehuu, siirrä uunin kestävään pataan. Anna hautua vähintään tunnin 175 asteisessa uunissa (lisää vettä ja suolaa jos tarpeen).

Helppo naudanliha sipulipata lautasella