Pikavisiitti Riikaan

Olen etenkin viime vuosina käynyt Riikassa useita kertoja vuodessa. Riian vanha kaupunki on kompakti ja viihtyisä, nähtävyydet on aika nopeasti nähty ja sen jälkeen voi rentoutua lukuisissa baareissa ja ravintoloissa.

Riian ravintolatarjonta on tosi monipuolista, pikaruokaa, turistiruokaa ja huippu gourmeeta. Omat Fine Dining suosikkini ovat Muusu ja Vincent, jotka valitettavasti ovat vielä toistaiseksi suljettu (tilanne 7.7.2020, EDIT: 27.7 Muusu oli jälleen auki) mutta toivon että ne avataan taas pian. Rennoimmista ravintoloista suosikkini on Zilā Govs, joka näytti olevan auki 😊.

Uusia ravintoloita tulee ja menee Riikassa vauhdilla joten joka reissulla on löytynyt uutta kokeiltavaa.

Riian vanha kaupunki elää etenkin illalla ja yöllä joilloin se on täynnä terasseja ja baareja joka lähtöön. Live musiikki on hyvin yleistä mikä on tuo kivan tunnelman.

Hintataso on Suomalaisille edullinen sekä ravintolassa että kaupoissa. Etenkin jos käy ostoksilla vähän vanhan kaupungin ulkopuolella (vanha kaupunki on vain hyvin pieni osa Riikaa).

Tänä vuonna ensimmäinen Riikan reissu piti olla Huhtikuussa mutta pandemian takia se peruuntui (pakko mainita että sekä hotels.com ja airbaltic palauttivat rahat ilman ongelmia).

Kun Tallink Silja ilmoitti siirtävänsä Silja Serenaden väliaikaisesti Riika reitille varasin matkan ihan heti. Itse toivon että Helsingistä olisi säännöllinen reittiliikenne laivoilla Riikaan. Vaikka Riikaan pääsee lentäen tosi nopeasti on laivamatkailu paljon rennompaa.

Risteily sujui tosi hyvin vaikka porukka oli aika paljon. Oli tosi kivaa käydä Riikassa katsomassa että onko se ennallaan? Ja kyllä se suuremmaksi osaksi oli, tosin siellä oli todella hiljaista ja moni paikka oli vielä kiinni, mutta pikkuhiljaa sielläkin toivutaan. Huomasi kyllä että ”Latvian ihme” tuli kalliiksi ja tunnelma oli vielä hiukan varovainen, vaikkakin hyvin toiveikas.

Suomalaiset ovat aina olleet hyvin tervetulleita Riikaan, mutta etenkin nyt meidän otetaan ilolla vastaa.  Oli myös kiva nähdä että moni Latvialainen oli innoissaan kun pääsevät risteilemään Helsinkiin.

Palaan Riikaan todennäköisesti vielä tämän vuoden aikana parin kolmen yön reissulla, joten palaan silloin tähän aiheeseen.


Risteily, ruokaa ja show!

Menu Nordic sekä Abba ja Queen aiheiset musiikkishowristeilyt Siljalla

Mainos Silja Line Suomi

Pääsin Maaliskuun alussa 2020 Silja Linen kustantamana musiikkishowristeilylle Tukholmaan jossa teemana Queen ja Abba -tribuuttishowt. Lisäksi tutustuimme tämän kevään Menu Nordiciin, jota tarjotaan samoilla laivoilla Bon Vivant ravintolassa.

Silja Serenade ja Silja Symphony laivoilla on 30.4.2020 asti toiseen suuntaan Queen aiheiset esitykset ja toiseen suuntaan Abba aiheiset esitykset. Joka ilta on kaksi samanlaista esitystä kello 19:30 ja 21, jokainen esitys on 45 minuuttia. Kummatkin esitykset ovat ikärajattomia ja kuuluvat risteilyn hintaan. Halutessasi voit kuitenkin varata ennakkoon hyvät paikat ostamalla tarjoilupaketin (edullisin paketti 7,50€ per henki)

Laulut esittää kummasakin esityksessä englanniksi 4 upeata laulajaa ja lisäksi mukana on 6 taitavaa tanssijaa. Kummatkin esitykset ovat mainekaan brittiläisen Belinda King -tuotantoyhtiön tuotantoa.

Kummatkin esitykset olivat oikein hyviä ja niitä ei esitetty imitoimalla vaan laulajat lauloivat omilla äänillään, mikä on todella hyvä ratkaisu. Pääpaino on vahvassa laulussa ja vauhdikkaassa tanssissa ja 45 minuuttia menikin tosi nopeasti tuttujen laulujen lomassa (kuvat blogitekstin loppupäässä).

Meidän lehdistö ja bloggari porukassa osa piti enemmän Queenistä ja osa Abbasta. Minulle Queen on tärkeä osa nuoruuttani ja kuuntelen sitä yhä ahkerasti, mutta myös Abbaan liittyy paljon hienoja muistoja ja laulut ovat tuttuja ja rakkaita. Kummastakin esityksestä tuli hyvä mieli ja huomasin hyräileväni lauluja vielä nukkumaan mennessäkin.

Kahden yön risteily johon kuulu hyvää ruokaa, hyvää seuraa ja 2 upeata musiikkishow’ta, siinä miniloma minun makuuni. Jos haluaa oikein päästä Abba tunnelmaan niin Tukholmassa voi käydä vaikka Abba museossa, niin kuin me kävimme 😊

Menu Nordic kevät 2020

Tällä kertaa Menu Nordicin on luonut Silja Serenaden & Symphonyn keittiötiimin nuoret, ja hauskasti sen valmisti meille tällä kertaa keittiön seniorit. Menu on voimassa 30.5.2020 asti.

Sitruunamarinoitua viiriäistä

Alkupalana Sitruunamarinoitua viiriäistä, punajuuripikkelöity viiriäisen muna ja punajuuri-crudité. Ehkä jopa paras viiriäis- ateria mitä olen syönyt, liha oli mureata, mehevää ja maukasta. Hauskan värinen viiriäisen muna herätti paljon ansaittua huomiota ja nyt niin muodikasta punajuurta oli käytetty taitaen.

Paahdettua Nieriää

Seuraavana tarjottiin Paahdettua Nieriää, puolukka-siemenmyslillä, valkoviinivaahtoa ja perunamurskaa. Todella kaunis ja kekseliäs annos.

Karitsan entrecote

Pääruoka meille tarjottiin Karitsan entrecote, mustavalkosipulimajoneesia ja perunapyreetä. Karitsa oli mehevää, maukasta ja tosi ”villatonta”, mustavalkosipulimajoneesia oli niin hyvää että minun piti pyyhkiä loput pois lautaselta leivällä.

Rapeaa sokerikakkua

Jälkiruokana meillä oli Rapeaa sokerikakkua, kamomillavaahtoa ja mustikoita, tästä jälkiruuasta tuli lapsuus mieleen ja se ei ollut liian makea.

Queen ”Game of love”

Queen The game of love 1
Queen The game of love 2
Queen The game of love 3
Queen The game of love 5
Queen The game of love 6

Biisilista:

  1. Intro instrumental
  2. Play the game / Bohemian rhapsody
  3. Good old fashioned loverboy
  4. Killer queen
  5. Another one bites the dust
  6. Don’t stop me now
  7. Queen medley: I want to break free / Under pressure /  Somebody to love
  8. It’s a kind of magic
  9. Crazy little thing called love
  10. These are the days of our lives
  11. One vision
  12. We will rock you / We are the champions
  13. The show must go on
  14. Don’t stop me now

Abba ”Thank you for the music”

Abba Thank you for the music 1
Abba Thank you for the music 2
Abba Thank you for the music 4
Abba Thank you for the music 3
Abba Thank you for the music 5
abba thank you for the music show

Biisilista:

  1. Abba opening – Rich mans world/Gimme gimme gimme/Waterloo
  2. The name of the game
  3. Lay all your love / Take a chance on me
  4. The winner takes it all
  5. Abba medley: Supertrooper/Voulez vous/Knowing me knowing you
  6. Mamma mia
  7. S.O.S
  8. Does your mother know
  9. Dancing queen
  10. Chiquitita
  11. Thank you for the music
  12. Fernando
  13. Waterloo

Seuraa Mukana Maku ruokablogia:

FacebookInstagramTwitterPinterest