Karitsapyörykät

Karitsapyörykät

Teen usein pääsiäisenä eri versioista karitsamurekkeesta, mutta tänä vuonna teinkin vaihtelun vuoksi karitsapyöryköitä, ja ne onnistuvatkin tosi hyvin. Joten voipa olla että näitä tulee tehtyä myös tulevina vuosina eikä ainoastaan pääsiäisenä.

Karitsan jauhelihaa on välillä vaikea saada, ja tänä vuonna kävikin niin että ainoa vaihtoehto oli jauhaa jauheliha itse karistan paistista, tein osasta nämä lihapullat ja loput menivät pakastimeen odottamaan tulevia inspiraatioita 😊

Ainekset

  • 400g karitsan paistijauhelihaa
  • ½ dl punaviiniä
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 2 rkl provencen yrtit mausteseosta
  • ½ tl rakuunaa
  • ½ dl korppujauhoja
  • 1 kananmuna
  • 4 tl valkosipulimurskaa
  • 1 ½ tl suolaa
  • 1 tl sokeria
  • 2 tl sitruunamehua
  • ¼ tl rouhittua mustapippuria
  • oliiviöljyä paistamiseen

Ohje

Kaada sekoitusastiaan punaviini, oliiviöljy, provencen yrtit mausteseos ja rakuuna. Anna seoksen vetäytyä 10 minuuttia. Lisää korppujauho ja anna vetäytyä vielä 5 minuuttia. Lisää joukkoon karitsan jauheliha, valkosipulimurska, kananmuna, suola, sokeri, sitruunamehu ja mustapippuri, sekoita kunnolla.

Pyöritä taikinasta pyöryköitä ja paista ne oliiviöljyssä paistinpannulla. Aloita paistaminen alhaisella lämmöllä ja kun pyörykät ovat kiinteytyneet nosta lämpötilaa ja paista kunnes pyöryköissä on kaunis väri pinnassa.


Karitsamureke

Karitsamureke

Lampaan liha on meille Suomalaisille välillä hiukan ongelmallinen, monella on jäänyt nuoruudesta kammo huonosta villakintaan makuisesta lampaanlihasta. Tästä syystä monelta jää maistamatta hyvä kotimainen lampaanliha, jonka maku ei todellakaan ole ”villaa”.

Tämä mureke on eräänlainen pehmeä lasku kohti lampaan lihan makua, punaviini, valkosipuli, yritit ja naudan jauheliha tekevät siitä sopivan myös heille joille lampaanliha on vieras.

Ainekset

  • 400g kotimaista karitsan tai lampaan jauhelihaa
  • 250g naudan jauhelihaa
  • 1 kananmuna
  • ½ dl korppujauhoja
  • 7 tl valkosipulimurskaa
  • 2 tl suolaa
  • 2 rkl provencen yrttisekoitusta
  • 1 dl punaviiniä

Ohje

Sekoita kaikki ainesosat keskenään kulhossa ja anna seoksen levätä vähintään  30 minuuttia. Laita seos suorakaiteen muotoiseen vuokaan ja peitä se foliolla. Laita 200 asteiseen uuniin kypsymään tunniksi, kaada ylimääräinen neste pois ja laita vielä 225 asteiseen uuniin niin pitkäksi aikaan että pintaan tulee väriä.

Tarjoa mureke haluamallasi tavalla kuvassa esimerkkinä paistettujen perunoiden, kasvisten ja punaviinikastikkeen kera.