kanviilokki fileestä

Uunissa kypsennettyjä kanaviillokin makuisia broilerinsuikaleita

Kanaviillokki on monelle kauhuruokaa kouluajoista. Itse pidin siitä jo silloin, mutta minua usein häiritsi siinä ne kumimaiset jänteikkäät kananpalat. Myös minulla ne usein jäivät lautasen reunalle.

Siksi kun itse teen kanaviilokkia olen tarkkana sen suhteen minkälaista lihaa siihen käytän. Tällä kertaa huomasin että kauppoihin on tullut isoja suikaleita broilerin fileestä, jotka mielestäni näytti siltä että niistä voisi tehdä kaanaviillokin tyypisen kastikkeen, ainakaan lihassa ei ole jänteitä tms 🙂

Oikean kanaviilokin teen kypsästä broilerin/kanan -lihasta joten en halua kutsu tätä kanaviilokiksi, sillä tässä liha kypsennetään kastikkeessa, ja suurin osa kypsennyksestä tapahtuu uunissa.

Ainekset

  • 330g isoja suikaleita broilerin fileestä (Jyväbroiler)
  • 2 rkl flora culinesse juoksevaa kasviöljyvalmistetta (tai voita)
  • 1 rkl curryjauhetta
  • ½ tl suolaa
  • ½ tl sokeria
  • 2 tl sitruunamehua
  • 1 rkl kanafondia
  • 2 dl ruokakermaa
  • 2 dl maitoa
  • vettä
  • 1 rkl suurustetta (esim. maizena)

Ohje

Laita öljy tai voi paistinpannuun ja lisää curryjauhe. Kuulota niin että curry tuoksuu. Lisää joukkoon broilerin suikaleet ja kääntele hetki niin että rasva/curry tarttuu suikaleisiin (älä paista muuten broileri kuivuu).

Lisää joukkoon kerma, maito, suola, sokeri ja sitruunamehu. Kun seos kiehuu, lisää suuruste.

Siirrä seos uuninkestävään astiaan ja kypsennä 150 asteisessa uunissa vähintään 60 minuuttia, tarkkaile koko ajan että kanaviillokki ei kuivu ja lisää vettä tarpeen mukaan.

Tarjoile riisin, ja jos haluat mustaherukkahillon kanssa.

 


Seuraa Mukana Maku ruokablogia:

FacebookInstagramTwitterPinterest

Kommentoi:

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.