Broileripekoni paistos

Broileri, kana ja kalkkuna -pekonit ovat yleistyneet vauhdilla. Kun kolme vuotta sitten julkaisin ensimmäisen kalkkunapekoni ohjeen (Pasta Carbonara kalkkunan pekonista) niin sen saatavuus oli vielä aika heikkoa, ja ei ollut saatavilla kotimaista vaihtoehtoa. Nyt sitä saa monesta paikkaa ja isoissa marketeissa on parhaassa tapauksessa jopa 2 erilaista.

broileripekoni paistos

Vältän ruokavaliossani kovaa rasvaa ja tiedän että moni saa kauhunvärityksiä siitä että porsaan pekoni korvataan kanalintu peräisillä tuotteilla. Mutta olen huomannut että nämä kanalintu peräiset pekonit ovat hyvin monipuolisia ja hyviä, niitä on ehkä väärin verrata porsas pekoniin sillä näissä on yleensä aika vähän rasvaa (ja kaloreita). Hyvälaatuisesta broileri, kana tai kalkkuna -pekonista tulee kyllä ruokaan savustettua makua ja pekonin rapeutta, ja esimerkiksi rapeaksi paistettuna ne ovat hampurilaisen välissä herkullisia ilman että hampurilaisesta tule ylirasvainen.

Tämä ohje on variaatio arkiklassikosta, ennen ruokaremonttiani tein tätä porsaan pekonista mutta jo silloin se oli jopa ällön ylirasvainen. Nykyjään olen vähentänyt Chroizon määrää (jota rakastan) ja korvannut porsaan pekonin broileri, kana tai kalkkuna -pekonilla ja lopputulos on maukas mutta huomattavasti terveellisempi.

Ainekset

  • 1 Sipuli
  • 50g chorizo makkaraa
  • 120g broileri, kana tai kalkkuna -pekonia
  • 250g broilerin paistisuikaleita
  • 3 tl valkosipulitahnaa
  • 1 tl suolaa
  • ¼ tl mustapippuria
  • 1 tl Sriracha chilikastiketta
  • (paistorasvaa)

Ohje

Pilko sipuli, paloittele chorizo (suurin pirtein saman kokoisiin paloihin kun broileri), viipaloi pekoni noin 2cm paloihin. Laita paistinpannuun pieni määrä paistinrasvaa (ei tarvitse jos on hyvä pannu), lisää chorizo palat ja kun niistä alkaa irtoamaan punaista rasvaa lisää pekoniviipaleet. Paista kunnes ovat saaneet vähän väriä, lisää sipuli ja valkosipulitahna ja jatka paistamista kunnes sipuli on läpikuultavaa, lisää broilerin paistisuikaleet, suola, mustapippuri ja Sriracha kastike ja jatka paistamista kunnes ovat läpikypsiä ja broilerin suikaleissakin on väriä (noin 5-10 minuuttia)

Tarjoile riisin tai pastan kanssa.

Kommentoi:

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.