Savupaprikamarinadi ja grillikastike

Savupaprikamarinadi ja grillikastike

Lähes joka kesä kehitän uuden kastikkeen tai tuunaan vanhaa. Tänä kesänä halusin kastikkeen jossa on hiukan chorizo makkaran aromia. Kastike syntyi minulle tutun menetelmän mukaan, eli yrityksen ja erehdyksen kautta 🙂

Tämä kastike toimii sekä marinadina että grillikastikkeena.

Ainekset

  • ½ dl oliiviöljyä
  • 60g tomaattipyreettä
  • 2-3 tl makeaa savupaprikajauhetta
  • 2 tl valkosipulitahnaa
  • 4 rkl sitruunamehua
  • 2 tl balsamico etikkaa
  • 2 dl punaviiniä
  • 2 tl suolaa
  • 2 tl sokeria
  • 1 rkl soijakastiketta

Ohje

Laita paistokasariin tai paistinpannuun oliiviöljy ja kun se on lämmintä lisää valkosipulimurska kääntele vähän aikaa. Lisää tomaattipyree ja savupaprikajauhe, paista niitä hetki (pyreestä lähtee näin kitkeryys ja savupaprikajauhe herää eloon).

Lisää punaviini, sitruunamehu, balsamico, suola sokeri ja soijakastike, anna kiehahtaa jatkuvasti sekoittaen vispilällä.

Purkita kastike ja kun se on jäähtynyt laita jääkaappiin jossa se säilyy pitkään. Olen käyttänyt tätä kastiketta kanaan, lihaan ja vihanneksiin, mutta etenkin hampurilaispihveihin (sekä marinointiin että grilaamiseen) joihin tulee tästä kastikkeesta tosi kiva lisävivahde.

Huom. savupaprikajauheesta lähtee paljon makua joten kokeile alussa 2tl jos et ole tottunut sen makuun.


Seuraa Mukana Maku ruokablogia:

FacebookInstagramTwitterPinterest

Kommentoi:

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.