Kananpoikaa paahdetussa seesamöljyssä

Ulkoilupäivän päätteeksi tarvittiin tuhtia ruokaa, vaikka rasvakaloreita on tässä ruuassa reilusti niin suuri osa rasvasta on terveellistä rasvaa. Pidän paahdetun seesamöljyn mausta, se tuo ruokaan täyteläisen paahdetun maun ja lihaa tai kasviksia ei tarvitse itsessään paistaa niin paljon jotta niihin tulee paistomakua, ja lisäämällä muita suosikkimakujani kananpojan seuraksi oli hymy syödessä valmis 🙂

Ohje
  • 250g kanapojan fileesuikaleita
  • 2 rkl paahdettua seesamöljyä
  • 2 tl valkosipulimurskaa
  • 2 tl inkiväärimurskaa
  • 2 tl juustokuminaa
  • 1 tl suolaa
  • ½ dl vettä
  • 2 dl kookoskermaa
  • 1 rkl sitruunamehua
  • Riisiä, suolaa ja ripaus kurkumaa

Laita riisi kiehumaan suolalla ja ripauksella kurkumaa maustetussa vedessä. Kuumenna paahdettu seesamöljy pannussa, lisää kananpojan suikaleet, valkosipuli ja inkivääri, paista kunnes suikaleet ovat valkoisia. Lisää juustokumina ja paista 1 min, lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Lisää kookoskerma, suola ja sitruunamehu ja anna kiehua hiljalleen kunnes riisi on valmista.

Tarjotessa voit kaataa pinnalle hiukan paahdettu seesamöljyä ja ripotella pinnalle seesamsiemeniä

Kommentoi:

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.