Karjalanpaisti

Karjalanpaisti on helppo valmistaa mutta se vaatii kärsivällisyyttä. Omassa ohjeessani käytän aina olutta, sillä mielestäni se korostaa karjalanpaistin makua peittämättä sitä. Lisäksi käytän rouhittua maustepippuria joka imeytyy lihaan ja kastikkeeseen paremmin, eikä tarvitse syljeskellä kokonaisia pippureita lautasen reunoille.

Porkkanaa en useimmiten käytä, mutta jos haluat voit lisätä yhden porkkanan pilkottuna. Jos saatavilla on hyvää lammaslihaa, sitä voi laitaa mukaan makua antamaan (n. 200 g)

Ohje

  • 400g porsasta paloina
  • 400g nautaa paloina
  • 2 isoa sipulia pilkottuna
  • 1 pullo (3.3dl) vaaleata keskiolutta
  • vettä
  • lihaliemikuutio
  • 2 laakerinlehteä
  • 1 rkl rouhittua maustepippuria
  • 2 tl suolaa

Laita lihat ja sipulit pataan, kaada päälle olut ja lisää vettä niin että lihat juuri ja juuri peittyvät. Lisää lihaliemikuutio, maustepippuri, laakerinlehdet ja suola. Laita 200-asteiseen uuniin ilman kantta noin tunniksi niin, että pintalihat saavat väriä. Sekoita ja laske lämpötilaa 125 asteeseen ja jatka kypsentämistä 3 tuntia. Kääntele lihoja aina välillä ja lisää vettä jos tarpeen.

2 thoughts on “Karjalanpaisti

  1. Hanskir

    Laitanpa minäkin lusikkani tähän soppaan. Karjalanpaisti on muokkaantunut ajan myötä aika monimuotoiseksi, kuin myös tekijänsä mukaan. Itse olen oppinut ruskistamaan kaikki lihat(nauta,lammas ja sika)ja juurekset(lanttu, porkkana, nauris) ilman perunoita sekä sipulin ennen pataan laittoa. Mausteena perinteiset kokonainen pippuri, suola ja laakerinlehti. Nykyisellään valmistan oman karjalanpistini slow cooking Crock Pot padassa ja haudutusaika on 6 tuntia! Liha on mureaa, melkein suussa sulavaa ja todella maukasta eli maku on kuin mummolan leivinuunista suoraan yön yli jälkilämmöllä haudutettuna. Jos pataruoasta puhutaan niin oluen sekaan kannatta lorauttaa vähän soijakastiketta, sillä maku nousee potenssiin lihapadoissa 😉

  2. Mukana Maku

    Kuulostaa tosi hyvältä Hanskir! amaa mieltä loraus soijakastiketta ei tee ollenkaan pahaa 🙂

Kommentoi:

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.