Lihapullat

Lähes jokaisella ruuanlaittajalla on oma lihapullareseptinsä tai pari, niin myös minulla. Tämä ohje on yksi perusohjeitani, sillä syntyy lihaisat, kiinteät ja vähärasvaiset lihapullat. Pikkaisen ohjeessa on myös retroilua, sillä maustesoksen pohajana on vanha kunnon lihaliemikuutio.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ohje

  • 400g Naudan jauhelihaa (10% rasvaa)
  • 1 lihaliemikuutio
  • 1 kananmuna
  • 3 rkl vettä
  • 1 pieni sipuli
  • ½ dl korppujauhoja
  • 2 tl Balsamico etikkkaa
  • 1 rkl Worcesterkastiketta
  • 1 tl suolaa
  • ½ tl sokeria
  • ½ tl sinappijauhetta (emulgoi ainekset)
  • ripaus mustapippuria
  • kasvisöljyä

Pilko sipuli pieneksi. Lämmitä 2 rkl vettä kiehuvaksi ja laita joukkoon lihaliemikuutio, sekoita kunnolla, niin että kuutio on varmasti täysin liuennut. Laita pilkottu sipuli ja lihaliemineste kulhoon, lisää korppujauho, Balsamico, Worcesterkastike, suola, sokeri, sinappijauhe ja ripaus mustapippuria, sekoita. Lisää jauheliha ja kananmuna, sekoita kunnes on tasainen massa.

Pyöritä öljytyillä käsillä n.25 lihapullaa (öljyisillä käsillä pyörittämällä lihapullista tulee sileäpintaisia). Paista lihapullia 200 asteisessa uunissa 10min, ota ne uunista ja paista niitä vielä ruokaöljyssä paistinpannulla hetken niin että saavat kauniin värin.

Tarjoile esimerkiksi perunamuusin ja ruskeakastikkeen kanssa.

Kommentoi:

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.