Focaccia on herkkua, se on suolaista, rasvaista ja maukasta. Hyvän Focaccian ”salaisuus” on ainesosissa, oliiviöljyä käytetään PALJON, joten mitä parempaa oliiviöljyä käyttää sen parempi leipä. Lisäksi vehnäjauhojen laadulla on tosi iso merkitys, itse käytän Durum tai Manitoba Cream vehnäjauhoja ja ero standardi vehnäjauhoihin on merkittävä sekä maun että koostumuksen suhteen.
Focaccian päälle voi laittaa lähes mitä vaan (mutta kohtuudella, kyseessä ei ole pizza?). Omassa Focacciassani vakiona on aina vähintään oliiviöljy, rosmariini, valkosipuli, mustapippuri ja karkeaa suolaa. Minulla on tapana herättää kuivahiiva kun teen siitä leipää, teen sen myös Focacciassa, näin voi olla varma siitä että hiivaa alkaa käymään.
Ainesosat
Ohjeesta tulee noin puolen uunipellin kokoinen leipä
- 3 dl lämmintä vettä
- 11 g kuivahiivaa
- 1 rkl hunajaa
- 5 dl Manitoba Cream vehnäjauhoja
- 1 ½ tl suolaa
- ½ dl oliiviöljyä
Pinnalle
- 3- 4 rkl oliiviöljyä
- 2 tl sitruunamehua
- 1 murskattu valkosipuli
- 3-4 tl rosmariinia
- ripaus mustapippurirouhetta
- 1 ½- 2 tl karkeata suolaa
- Oliiviöljyä
Ohje
Laita kulhoon reilusti kädenlämpöinen vesi, kuivahiiva ja hunaja, anna seistä kunnes hiivaa alkaa käymään (2-10 min). Lisää vehnäjauho ja suola, sekoita kunnes tasaista. Lisää oliiviöljyä ja vaivaa taikinaa kunnes se on kimmoisaa, teidät että taikina on valmista kun oliiviöljy on sekoittunut siihen kunnolla, tähän menee 5-10 minuutta (jos taikina tarttuu käsiin vaivatessa, lisää vielä vähän vehnäjauhoja). Peitä kulho kelmulla ja anna kohota 30 minuuttia.
Valmista pinnalle siveltävä mausteöljy sekoittamalla oliiviöljy, sitruunamehu, rosmariini, valkosipuli ja mustapippuri ja anna seistä sen aikaa kun taikina kohoaa. Levitä uunipellille tai muulle uunikestävälle levylle leivinpaperia niin että peittää noin puolen uunipellin kokoisen alueen, sivelle paperi kunnolla oliiviöljyllä. Muotoille leivinpaperille leipä joka on reunoja päin hiukan koholla, anna leivän kohota 30 minuutta liinan alla.
Lämmitä uuni 250 asteiseksi. Painele sormella leipään reikiä satunaisesti. Sivelle pinnalle mausteöljy ja ripottele päälle karkea suola. Paista uunissa 12 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin paahtunut. Kun ota leivän uunista voit vielä levittää se päälle lisää oliiviöljyä jos se näyttä liian kuivalta.
Focaccia syödään heti kun se on tarpeeksi jäähtynyt?
4 thoughts on “Focaccia”