,

Burgundinpata

Classic Boeuf Bourguignon

Perustuu löyhästi Julia Childin ohjeeseen.

Tämä ohje on minulla blogissa myös postuksessa: Palapunkku, Nautaa punaviinissä ja Burgundinpata vuodelta 2013

Ainekset

  • Noin 1 kg naudan paistia kuutioituna 5cm paloihin
  • 150g savupekonia suikaleina
  • 1 iso sipuli karkeasti silputtuna
  • 1 porkkana viipaleina
  • 2 murskattu valkosipulikynttä
  • 5 dl punaviiniä
  • 30g tomaattipyreetä
  • 3 dl lihalientä
  • 1 ½ tlk suolaa
  • ½ tlk mustapippuria
  • 1 laakerinlehti
  • 1 tlk timjamia
  • 1 rkl vehnäjauhoja
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 200g voissa paistettuja tuoreita herkkusieniä

Ohje

Paista suikaloitu pekoni pannussa niin että rasva irtoaa, siirrä pekoni pataan, lisää oliiviöljyä. Lämmitä öljy niin että vähän savuaa, lisää naudan kuutiot pari kolme keralla kuumaan öljyyn ja paista niin että pinta on ruskea (kuivaa palat ensin talouspaperilla niin ruskistuvat paremmin), laita kypsät lihat pataan. Paista sipuli, valkosipuli ja porkkanat lopuksi samassa öljyssä niin että saavat vähän väriä, lisää lihat ja pekoni pannuun, mausta suolalla ja pippurilla ja lisää vehnäjauhoa, paista hetki. Lisää punaviini, lihaliemi ja tomaattipyree, kun on kiehuvaa siirrä pataan, lisää laakerinlehti ja tarkista maku, nestettä pitää olla sen verran että lihat peittyvät.

Laita 150 asteiseen uuniin ja anna hautua hiljalleen 2-4 tuntia, pata on kypsää kun liha hajoaa haarukalla. Paista tuoreet paloitellut herkkusienet voissa ja lisää ne pataan ennen tarjoilua.

Kommentoi:

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tervetuloa Mukana Maku blogiin, täältä löytyy paljon reseptiikkaa, mutta myös kirjoituksia matkailusta, juomista ja ravintoloista.

Näissä yli 400 reseptissäni tuon kotimaiseen keittiöön vaikutteita eri maiden keittiöistä, mutta valmistan myös tuttuja ruokia sekä perinteisesti että välillä hiukan eri tavalla.

Blogissa olevat reseptit ovat omiani mutta osa niistä perustuu yleisesti käytössä oleviin resepteihin, kuvat olen itse ottanut (ellei erikseen mainita).