vehnä-kaura sämpylät

Vehnä-kaura sämpylät

Sunnuntai-ilta ja teki mieli tuoreita sämpylöitä. Kaivoin esiin ohjeen jolla jokunen vuosi sitten onnistuin tekemään liian hyviä sämpylöitä, eli sellaisia jotka oli pakko syödä heti tuoreeltaan pois. Vaikka lupasimme että tällä kertaa maltamme ja jätämme osan aamuksi niin toisin kävi, valokuvien ottamisen jälkeen söimme sämpylät taas saman tien pois, ja nyt makaamme syyllisenä telkkarin äärellä häpeämässä 🙂

Ohje

  • ½ dl maitoa
  • vajaa pussi kuivahiivaa (n.8g)
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl sokeria
  • 300g vehnäjauhoja (n.4 ½  dl)
  • 60g kaurahiutaleita (n.1 ½ dl)
  • 1 rkl juoksevaa rasvaa

Laita ensin kulhoon reilusti kädenlämpöinen maito, lisää siihen hiivaa ja sokeri ja anna seistä 10min. Lisää kaurahiutaleet, suola, huonelämpöinen juokseva rasva ja noin 3/4 vehnäjauhoista, vaivaa kokoon. Kun taikina on yhtenäinen massa niin lisää loput vehnäjauhot. Vaivaa kunnolla kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista. Tee taikinasta tanko jonka leikkaat 6 osaan, pyöritä paloista sämpylät. Laita sämpylät lämpimään paikaan kohomaan noin 30 minuutiksi. Sivelle vedellä ja paista 225 asteisessa uunissa noin 10min. Laita päälle hiukan vehnäjauhoja ja anna jäähtyä talouspaperin päällä liinan alla.

8 thoughts on “Vehnä-kaura sämpylät

  1. XXO

    Herkullisen näköisiä! Ajattelin korvata maidon piimällä ja kauraiutaleet ruishiutaleilla. Käykö? Niitä olis nimittäin kaapissa valmiiksi.

  2. Mukana Maku

    Piimä tuo niihin kivaa happammuutta, jotta sitä ei olisi liikaa niin voit lisätä toisen teelusikallisen sokeria, käytä usein myös itse ruishiutaleita leivässä, ne maistuu vahvemmin ja sämpylästä tulee vähän tummempi. Tulee varmasti hyvia!

  3. Vieras2

    Jos ohjeen tuplaa, tuleeko hiivaa laittaa kaksinkertainen määrä vai riittääkö pienempikin? Herkullisia ovat!

  4. Mukana Maku

    Olen myös itse tehnyt tuplaannoksen ja kaksinkertaistanut hiivan määrän. Niistä tulee sillon usein vielä kuohkeempia, mutta riskinä voi olla että hiiva maistuu läpi joten hiivan määrää voi vähän pienentää jos haluaa ottaa varman päälle

  5. kiipu

    Moi, jos jättäisi vehnäjauhot pois ja lisäsi semperin fin mixiä tilalle, onnistuisikohan? 🙂 Tarkoitus olis tehdä vehnättömiä, ei gluteenittomia.

  6. Mukana Maku

    Minulla ei ole kokemuksia tässä ohjeessa fin mixin käytöstä. Olen kyllä muuten käyttänyt sitä, haaste on yleensä saada tarpeeksi sitkoa joten yleensä lisänyt taikinaan lisäksi psylliumia.

  7. Carola

    Tein kaksinkertaisena ja tuli pellillinen. Vaihdoin maidon kauramaidoksi ja laitoin päälle auringonkukansiemeniä ja pienen lirauksen oliiviöljyä. Olivat herkullisia. Kiitos reseptistä….

Kommentoi:

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.