Yllätysruokailua Helsingin keskustassa

Lounaskutsussa luki: ”Nähdään senaatintorilla Aleksanterin patsaalla”. Tietoa siitä mihin mennään ja mitä syödään ei ollut… jännää pakkohan tätä oli kokeilla.

Seisoin aurinkoisena Huhtikuun päivänä hiukan jännittyneenä Aleksanterin patsaan juurella ja paikalle saapui sovittuna ajankohtana järjestäjän edustaja Eero Tiainen ja toinen kokeilemaan tullut bloggari, kulttuurikuuri blogin Meri Liukkonen. Eero johdatteli meidät nuppu kivisiä katuja ja kujia pitkin lopulta iloiseksi yllätykseksi Sassoon.

Kyseessä oli extempore.fi uusi konsepti jossa voit ostaa yllätysillallisen josta etukäteen kerrotaan vain ravintolan tyyli, sekä varauksen alkamisaika. Illallista ostaessasi voi toki valita liha/kala/kasvis -vaihtoehdoista ja erityisruokavaliot on mainittu. Illallisen kokoonpanon on valinnut kohderavintolan keittiömestari ja annos paljastuu vasta kun se tuodaan pöytään.

Sasso:ssa meidän toivotettiin ystävällisesti tervetulleeksi ja johdateltiin pöytään, hyvin lyhyen juttuhetken päätteeksi pöytään tuotiin raikas alkuruoka, Artisokansydämiä, munakoisokaviaaria, kirsikkatomaattia, tuoreita yrttejä ja perunalastuja. Minulla kävi onni sillä olen suuri Artisokan ystävä ja alkupala oli todella herkullinen ja herätti ruokahalua.

Pääruuaksi minä olin valinnut lihavaihtoehdon ja seuralaiseni valitsi kalavaihtoehdon joka oli Puna-anturaa jonka seurana oli savoijinkaali-rusinapaistosta sekä viinirypäleitä, Meri kertoo tästä enemmän omassa blogissaan

Tässä vaiheessa yllätyskonsepti sai minusta voiton, sillä sain pääruuaksi jotain jota en itse tilaa ravintolassa, nimittäin Ankkaa, se on herkkä ruokalaji johon olen pettynyt ravintolassa liian usein. Eli pöytään tuotiin hunajaglaseerattua ankanrintaa ja inkivääriporkkanoita, upean näköinen annos jossa erikoisuutena oli eri värisiä inkivääriporkkanoita. Ja yllätys, yllätys ankka oli todella mehevä ja erittäin maukasta, olin iloisesti yllättynyt.

Sasso on minulle tuttu paikkaa ja myös tällä kertaa koko ruokailuprosessi toimi tyylikkään vähäeleisesti ja kohteliaasti, asiakkaille annetaan tilaa kommunikoida keskenään ja kysymyksiin vastataan asiantuntevasti.

Koko elämystä kuvasti mukava pieni jännitys siitä että antaa jonkun muun valita mitä syöt ja missä. Samalla voi kuitenkin rentoutua sillä sinun ei tarvitse myöskään huolehtia tai selitellä valintoja. Ruokaelämyksistä on tullut suosittu tapa viettää vapaa-aikaa ja hyvästä ruuasta hyvässä seurassa tulee hyvä mieli pitkäsi aikaa (järjestän yritykseni puitteissa myös itse ruokaan liittyviä tapahtumia). 

Kommentoi:

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.