• ,

    Lihapullat punaviinissä

    Lihapullat punaviinissä

    Nämä välimerihenkiset lihapullat syntyivät lihapullahaasteesta jonka kolme Kirkkonummelaista ruokablogia, Paleokeittiö, Beach house kitchen ja Mukana Maku heittivät toisilleen. Tämän positiivisen haasteen ajatuksen oli että jokainen luo lihapulla-aterian joka kuvastaa hyvin kyseistä blogia. Näin lukijamme saavat ”kolme ohjetta keralla”, me oppimme ja inspiroidumme toistemme ohjeista ja ei vähäisempänä saimme kokea yhdessä tekemisen iloa 🙂 Kollegojen ohjeet…

    Continue reading →: Lihapullat punaviinissä
  • ,

    Chili con carne

    Chili con carne on lohturuokien kuningas, siitä tulee hyvä mieli ja leppoisa olotila. Tällä ohjeella tulee tumma ja täyteläinen chili con carne, jossa chilin aromia korostaa tumma suklaa. En tee chilistäni kovin vahvaa sillä poltetta on helppo lisätä, mutta lähes mahdotonta poistaa. Voi lisätä chiliä oman mielsi mukaan, mutta muista että sen on oltava…

    Continue reading →: Chili con carne
  • ,

    Broileria siiderissä

    Kun minulle on tarjottu broileria siiderissä olen lähes aina pettynyt, useimmiten broileri ei juurikaan maistu siiderille, eikä omenalle ja kastike on vetelää ja rumaa. Joten päätin tehdä version joka on minun makuuni.   Jos haluat ”maaläheisen” maun käytä brittiläisiä tai ranskalaista erittäin kuivaa ja vähän sameata siideriä. Ohje 500g broilerin fileitä (3-4) 4…

    Continue reading →: Broileria siiderissä
  • ,

    Raikkaat broileripyörykät

    Raikkaat broileripyörykät

    Haasteena oli tehdä broileripyörykät jotka oikeasti maistuvat kanalta. Halusimme, että maku on samanaikaisesti raikas ja mehevä. Voit käyttää broilerin, kanan tai kalkkunan -jauhelihaa Ohje 400g broilerin jauhelihaa 1 kananmuna 1 dl rasvatonta rahkaa ½ dl korppujauhoja 1 rkl kanafondia ½ tl sinappijauhetta 2 tl sitruunamehua 1 tl suolaa ½ dl…

    Continue reading →: Raikkaat broileripyörykät
  • ,

    Perunapannukakku

    Perunapannukakku

    Olen pikkupojasta asti pitänyt paistetusta perunamuusista ja uunimuusista ja vielä tänäkin päivänä tarjoilen niitä monien mielestä outoja lisäkkeitä pihvien kanssa. Tästä hiukan hienostuneempi versio on perunapannukakku jota samoin tarjoilen liharuokien lisäkkeenä. Tällä ohjeella tulee hyvin ”perunamuusimainen” pannukakku joka imee itseensä hyvin pääruuan kastiketta. Ohje 1 l maitoa 80g perunahiutaleita 3 kananmunaa 1 ½…

    Continue reading →: Perunapannukakku
  • Vaivaton vehnäleipä padassa

    Välillä vaan tekee mieli itse leivottua vaaleata vehnäleipää, mutta senkin voi tehdä helposti padassa ja vaivaamatta. Ainekset Ohje Sekoita hiiva ja sokeri lämpimään (noin 42 asteiseen) maitoon, anna hiivan herätä 10 min. Lisää suola ja 4 dl vehnäjauhoja, sekoita haarukalla kunnes seos on tasaista, lisää rasva ja vähitellen 5-6dl vehnäjauhoja jatkuvasti sekoittaen kunnes taikina…

    Continue reading →: Vaivaton vehnäleipä padassa

Tervetuloa Mukana Maku blogiin, täältä löytyy paljon reseptiikkaa, mutta myös kirjoituksia matkailusta, juomista ja ravintoloista.

Näissä yli 400 reseptissäni tuon kotimaiseen keittiöön vaikutteita eri maiden keittiöistä, mutta valmistan myös tuttuja ruokia sekä perinteisesti että välillä hiukan eri tavalla.